The story of us looks a lot like tragedy now

Tervetuloa uusi piristys eli lukija! Edes jotain hyvää tähän päivään, menny ihan huonosti tää ja eilinen päivä. Ärsytys on suuri, sillä pilasin hyvin onnistuneen treeniputken ahmimalla ja juomalla. En taida koskaan oppia. Mun ei kuitenkaan kannata jäähä rypemään tähän itsesääliin vaan odottaa huomista ja jatkaa aherrusta. Olin niin ylpee itestäni, mutta arvatenkin tällänen pullukka ratkee ahmimaan. Niinpä tietysti. Taas kaksi päivää kauenpana tästä:

En oikein tiiä itkettääkö mua vai mikä nyt on. Oon tässä jo meinannu pari kertaa ruveta itkemään. Ekaks hymyilen ja sitten mua itkettää. Itkettää, mutta en pysty itkemään. Oon itkeny itteni kuiviin nähtävästi. Ei siis ollu yhtään yllätys et se mun 'onnellisuus' kestää vaan hetken. I on taas sekottamassa mun pään ja sitä rataa. When does this hell end?

Yritän pysytellä poissa keittiöstä, koska tää päivä on menny muutenkin päin seinää niin mulla jumittaa päässä sellanen ajatus, että voisin muka ottaa jotain. Eihän se niin mene, mitä vähemmän syön sitä parempi. Nyt täytyy vaan pysyä lujana! Mä pystyn olla ottamatta mitään.

 

The only escape from reality for me is sleep

Eilen sain poltettua 600 kcal lenkillä ja sit tein lihaskuntoo, se tuntu niin hyvälle että aijai. Sen jälkeen söin vaan 210 kcal eestä raejuustoo, tonnikalaa ja porkkanaa. Illalla sitten hupsista söin puolikkaan pitsan. Sen jälkeen tuli ihan kauhee olo, mutta sain pidettyä ahdistuksen kurissa tällä kertaa sillä tiedolla että huomenna(tänään) polttaisin ne pois juoksemalla.  Ennen pitsan syöntiä olin jotenkin onnellinen tai en tiiä oikein. Mulla oli sellanen fiilis et mun täytyy elää eikä miettiä mitään turhia kaloreita ja että oon kaunis tälläsenä jne. Arvaten, se kesti vaan sen hetken sitten. Äskön tein myös lihaskuntoa(sixpackia ootellessa) Ja nyt tuntuu hyvältä, ah.

Oon tullu siihen tulokseen, että nyt mä lopetan tän turhan vammaamisen ja alotan oikeesti liikkumaan ja syön terveellisesti. Eihä nää lupaukset koskaan pidä, mutta musta tuntuu et nyt tää voiski onnistua. Kohta alkaa koulu ja sanoin et pidän loppuloman vähän 'vapaata' tästä syömisvammailusta, mutta hups miten kävikään :D Noh, mutta tää on kuitenkin ihan eri asia!

Oon huomannu että aina lenkillä vaikka se kestäs 3 tuntia nii ajattelen koko ajan I:tä, mutta outoo että se ei oo saanu masennettua nyt tällä viikolla kauheesti. Oon kyllä koko ajan vähän apaattinen, mutta kuitenkin pystyn elämään suht hyvin nyt. Se on sitten eri asia ku nähään pakosta koulussa, että mitä sitten käy.

Mä haluun olla pieni. Söpö, sulonen sellanen,  josta joku pitää huolta. Haluan olla kevyt.

I feel like I tried so hard, but got nothing out of it.

''En selviä pimeistä öistä

Öistä ilman sua

Miksi tunnen näin

Miten pääsen eteenpäin

Ilman sua''

-H

Mun kaverit ei tiedä, että harrastan tollasta pientä runoilua. En kehtaa näyttää niitä niille. Ei ne kuitenkaan oo mitään näyttämisen arvosia. Toi ei todellakaan oo parhaimmasta päästä, mutta en viitti laittaa niitä muita tänne kauheesti.

Haluan nukkumaan, mutta en jotenkin vaan pysty. Tuskin saan edes unta, tuntuu niin turhalta ja tyhmältä. Haluan kuolla pois. Heikottaa, vaikka oon tänään syöny jopa kaks leipää, joissa oli päällä ties mitä. Ei tarvinnu kauheesti yrittää olla syömättä, en tiedä miksi. Ehkä se johtuu tästä kauheesta olosta, jonka syy on tuntematon. Tai sitten oon aatellu liikaa I:tä taas. Siitä on niin pitkä aika ku oon kuullu sen äänen tai puhunu sille, enkä varmaan koskaan enää pääse puhumaankaan.

Mä oon jo jonkun aikaa vammaillu 47-51kg painossa ja haluan nyt oikeesti edetä. Miten sen 10kg pudottaminen oli niin helppoo ja nyt tällänen kauhee vammaus. Aina ku menee hyvin sitten jossain vaiheessa ahmin jotain epäterveellistä. En yritä tarpeeks. Ehkä perun itselleni antaman lupauksen, että saisin syödä aamulla omenan tai banaanin. Mua pelottaa, koska en halua syödä. Ja mun siis tosiaan piti alkaa syömään kuten normaalit ihmiset. Se haave on purjehtinu kauas pois. Tuntuu kun lihoisin jo yhdestä hedelmästä. Olisinkin halunnu syyä tänään banaanin, mutta en pystyny.

Oon tuhlannu koko kesäloman tähän turhaan painosta huolehtimiseen. En oo nauttinu kesästä ja se on jo kohta loppu. Harmittaa, mutta ei sille voi nyt mitään ja luulen loppu kesän menevän samalla kaavalla. En vaan pysty lopettamaan.

Haluaisin oksentaa kaikki ajatukset mun päästä tähän, mutta en pysty/osaa/kehtaa. Ja nää ajatukset pelottaa ja ahdistaa mua. En taho ajatella mitään.

My tears have stopped from falling,  for now on I'll bleed it out.

Maybe i'll run the stairs fifty million fucking times

Kävin just äsken särkemässä lasin mun käteen taas. Saattaa olla et lasin sirpaleita on aika lailla mun ihossa nyt.(ON) Ja vittu tää kaikki johtuu siitä et menin oksentamaan, musta tuntuu epäonnistuneelta ja niin paskalta että ei koskaan. Lupasin mun kaverille yrittää olla oksentamatta, mutta epäonnistuin. En kestä tätä. Tiiän et en oo sille mitään velkaa tai mitään, mutta haluun oikeesti itekki olla oksentamatta. Mun tekee mieli nyttenkin mennä oksentamaan.  Ehkä nää lasin sirpaleet mun kädessä estää oksetamisen koska niihin sattuu aika paljon. Oon kyllä ansainnu tän kivun, ansaitsen pahempaa, mun pitäs rikkoo kymmenen lasia käteeni että se ois mulle oikein. Mua täytyy rankasta mun tyhmyydestä. Ps.ihanaa ku verta on vähän kaikkialla.

Kirjotin ton joskus aamulla kuuden aikaan. En jaksanu julkasta sitä sillon, en tiiä miks. En ees muistanu et musta tuntu tolta sillon. Nyt mä oon ihan maassa. Nukuin ehkä kolme tuntia ja lähin töihin. Olin koko ajan ihan muissa maailmoissa ja siinä sitten rikoin vahingossa lasin kaupassa, jes.

Toi aamun oksentamis episodi oli kyllä sellanen että eieiei. Näin ei saa käydä. Miks en pystyny estää itteeni ahmimasta ja sitten oksentamasta. Menin vielä syömään mun turvaruokia joita EI kuulu oksentaa. En ois oksentanu niitä, jos en ois syöny mm, kokonaista suklaalevyä siihen lisäks. Ja se oli mun siskon.  En voi sanoo sille vaan, et ''teki mieli suklaa, söinpä siis sun koko levyn..'' Argh. En voi oikeesti olla näin tyhmä. Mut luulen, että sain oksennettua sen melkeinpä kaiken. Toivon todellakin, että porukat ei kuullu tai huomannu mitään. Ne oli kyllä nukkumassa, että ehkä ne ei sitten huomannu mitään.

Oli tosi lähellä kuitenkin ettei iskä huomannu mun kättä, jota olin just käyny ulkona koristelemassa lasinsirpaleilla. Se kirveli ihan kauheesti, mutta ei se haitannu ku näin ne ihanat veripisarat.

I'm not doing very well.
I'm not good at this.


I'm going to be myself and no-one but myself. 
But that's hard to do when 'who I am' was not enough for you.
You just didn't care enough to stay with me.
And leave that sickness in you.
That you could be with me.
After all you decide.
I know its hard, but still.


I'm isolating myself.
I'm staring at this world with tired eyes.
I'm amazed at how much you affected me.

I'm wanting you.
I'm not wanting to let go.
I'm watching pictures of us.
I'm surviving, at least for a while, on memories of you. 

I'm wondering if I ever even made it to your heart.
I'm thinking whether you liked how I felt in your arms.
I'm realizing that whoever you do tell your story to,
it will not include me. 

I want to sleep but my brain wont stop talking to itself.

''Mun pitäs mennä kaverille juhlimaan ylihuomenna, mutta en teidä pystynkö menemään. En tässä mielentilassa. Haluan mennä, mutta ne pettyy muhun taas., mua pelottaa et ne ei enää kestä mua. Musta tuntuu et ne aattelee et mun ois jo pitäny päästä yli. En voi sille mitään. En taida päästä irti koskaan. Ei oo päivääkään ettenkö ajattelis I:tä. Ja mua ärsyttää ku ne just sanoo että kyllä se siitä ja että kyllä mä pääsen yli. Ja tiedän, joo kyllä tää ehkä joskus helpottaa, mutta ei se auta jos ne sanoo et kyllä se siitä. En voi vaan uskoo sitä tällä hetkellä. Se vaan saa mut surullisemmaks. En tiiä et luuleeks ne et se auttaa, ei se kuitenkaan auta. Kyllä ne kuitenkin jotain voi tehdä. Ne voi hyväksyä mut tälläsenä surullisena, joka jättää tulematta paikalle jos pyydetään tulemaan jonnekkin. Mä en vaan jaksa jotenki ja mun pitäs keskittyä samalla tähän syömiseen ja urheiluun.''

Siinä mun eilisiä ajatuksia. Kun olin kirjottanu ton, menin sänkyyn ja itkin itteni uneen. En ollukaan itkeny vähään aikaan, mutta nyt se taas varmaan alkaa, huoh. En jaksa itkee se vie multa voimat. Jos kuitenkin jokin muistutta mua I:stä ni ei siinä kauheesti vaihtoehtoja ole. Plus aina kun herään mun ensimmäinen ajatus on I ja kun menen nukkumaan, viimenen asia mitä ajattelen on yllättäenkin I. Musta tuntu ihan hassulta kun olin lenkillä ja sitten mulle tuli joku hassu muisto I:stä se oli sanonu jotain hassua ja mä rupesin hymyilemään siinä sitten. Sen jälkeen kun älysin, että se ei sanois mulle enää mitään hassua, tulin taas surulliseks.

Tässä päivässä on onneks ollu jotain hyvääkin. En nimittäin ahminut. Mikä voittajafiilis. Yritin pitää annokset mahdollisimman pieninä ja pitää pitkää taukoa syömisten välillä. Se onnistui melko hyvin, valitettavasti otin yhden 'aterian' jälkeen melkein perään kaksi omenaa. Se ei kuitenkaa lannistanu mun päivää. Ajattelin positiivisiä asioita eli sitä, että en ahminut ja söin terveellistä ruokaa ja kävin jopa juoksemassa. Ärsytti kyllä kun lenkki oli vaan 40 min, oisin juossu varmaan yli tunnin jos mulla ei ois ollu kiire töihin, jotka sitten alkoki myöhempään ku oli tarkotus. Sehän vitutti sitten aamulla. Jäi turhaan ylimääräistä aikaa.

On menny niin huonosti tässä pitkän aikaa niin en ole oikein kirjottanu tänne mitään kalorimääriä mitä oon syöny, mutta nyt voisin.

kahvi(mustana) n. 8kcal
maito 99kcal
tonnikala 70kcal
leipä 62kcal
omenat 100kcal
kana 400kcal
kurkku 3kcal
lisäys : päärynä 80 kcal
Yht.  822 kcal


Ihan liikaa. Ja en oo kyllä yhtään varma tosta kanasta et paljonko siitä tuli. Se oli jotain broilerin koipireittä. En voinu punnita paljonko siinä oli grammoina porukoitten takia. Tietkääköhän kukaan paljon sellanen yks painaa/paljon on kaloreita? Mulla on tässä kuvamateriaalia vähän auttamaan :D Se ei tosin ollu samaa merkkiä ku toi, mutta kalorit oli suunnilleen sama per 100g eli siinä mitä ite söin oli 170kcal/100g. Tossa kuvassa niissä on 180kcal/100g. Sit ku saan oman kämpän voin punnita kaiken jos haluan.

En jaksa kirjotta nyt enempää ja mun postaukset on ruvennu paisumaan muutenkin, että ehkä hyvä välillä lopettaa ettei tuu ihan koko elämänkertaa kirjotettua. Saa nähä et mitä huominen tuo, meenkö bileisiin vai en. Voi FUUCK!! Unohin kirjottaa päärynän tohon tän päivän syömisiin, kuolen, kuolen kuolen! KALORIT NOUS PILVIIN. Hyvästi elämä.

 

OR MORE...

I don't wanna feel like this tomorrow I don't wanna live like this today

Mulla on ihan kauhee fiilis. Miks en saa tätä loppumaan, tätä kauheeta kierrettä. Oon varmaan sanonu tän jo aijemmin, mutta jos saisin I:n takasin, eikä mun tarvis murehtia, että missä se menee niin pääsisin tästäkin eroon. En ole kyllä varma, mutta siltä musta tuntuu. Ahpk En oikeesti voi olla näin kiintyny yhteen ihmiseen. Mitä oikeesti! Haluun nyt vetää sellaset överit, että unohan kaiken. (Mitäs muuta mä oon koko ajan tehny=en mitään muuta)  Alkoholi ei riitä mulle. Tarviin jotai siihen mukaan. Valitettavasti, täytyy tällä hetkellä tyytyä nyrkin särkemiseen. Fuck! I want to torture myself for being a stupid me.

                                                                    Wishing I was somewhere else
                                                        Taking all your anger out on me, somebody help
                                                                          I would rather rot alone

                                                                  my self-destruction is all your fault

                                                                     How could you, how could you,
                                                                         how could you hate me?
                                                           When all I ever wanted was to be with you?
                                                  How could you, how could you, how could you love me?
                                                        When all you ever gave me were open wounds?

                                                                        Doesn't matter what I do
                                                                        Nothing's gonna change
                                                                         I'm never good enough

                                                                Tell me why you broke me down and
                                               betrayed my trust in you I'm not giving up,
                                                   giving in when will this war end?
                                                             When will it end?


Tuli tässä mieleen, että kaikista paskinta on, että I siis todellakin tykkää musta vielä. Ainakin sillon kun viimeks sen näin. Tässä on vaan vähän juttuja tiellä miks me ei olla yhessä. Vittu mitä paskaa. Oikeesti. En mä nyt muuten haikailis sen perään tällei. Mun täytyy vaan ottaa miten tää juttu 'ratkee'. Täytyy kai sitten myöntää, että se ei tykkää musta tarpeeks. Suhteessa valta on sillä, joka tykkää vähemmän. Toi on niin totta. Vittu. 

Löysin runon, jonka olin kirjottanu I:lle joskus kauan sitten. Pakko laittaa se tähän, vaikka se onki vähän alkeellinen ja luultavasti säälittävä, mutta en koskaan uskaltanu antaa sitä sille, vaikka sitä tuskin ois haitannu. Ois mulla pitempiki, mutta oon hävittäny sen. Ootte onnekkaita, tää on tosi lyhyt:

En pysty edes nousemaan penkiltä,

olet niin kaunis

 näytät enkeliltä.

 
Oon tässä jo jonkun aikaa miettiny annanko itselleni luvan ottaa banaanin. Tää johtuu siis eilisestä. Mätin taas kaikkea roskaa ja en pääse liikkumaankaan, koska sataa. Siispä aattelin pitää paasto päivän. 

Keskustelu itseni kanssa part. 304539457:

-Ei yks banaani pahaa tee. 
-Kyllä tekee, koska olit eilen niin ajattelematon. 
 Mitäs olit eilen niin tyhmä.
-Mutta..
-Ei muttia. Kärsi seuraukset.

 

Life is like a game of chess, one wrong move and your life is all messed up

Päivä alko eilen siinä kahelta ja siitä eteenpäin päivääni sisältyi pelkkää ahmimista. Tämä kaikki ihanuus huipentui sitten siihen kun söin kokonaisen suklaalevyn kymmeneen minuttiin tai alle. Sen jälkeen, tuli kauhee paniikki ja ahdistus. Ja jälleen voinkin kysyä itseltäni. Mitä vittua mä teen? Mun teki mieli mennä oksentamaan, mutta porukat oli kotona ja ois kuullu jos olisin menny vessaan oksentamaan. Pohdin eri vaihtoehtoja mitä voisin tehdä. Mulla oli niin hirvee olo joten ajattelin, että mun on nyt pakko oksentaa, vaikken ajatuksesta tykkäiskään. Vaihdoin äkkiä vaatteet, ja lähdin juoksemaan metsään. Juoksin niin kovaa kuin pystyin. Yritin lisätä vauhtia, jotta mua rupeis oksennuttamaan enemmän.  Mietin, että teenkö sen vai en. Päätin työntää sormet kurkkuuni. En kuitenkaan saanut mitään ulos. Toisaalta olen helpottunut etten saanut mitään ulos toisaalta ahdistaa että en saanut sitä levyä ja kaikkia muita yökötyksiä pois musta. En saa oksentaa, vaikka söisin valaan. En. Tekisi mieli repiä sisuskalut irti.

Nyt onneksi on paljon parempi olo, mutta ei tarpeeksi. Tänään mä parannan. Tää viikko, sen täytyy mennä hyvin. Mä laitan sen menemään. Mä pystyn siihen.

Ei tarvii paljoo tehä, että menettää jonkun. Mulle se on aika helppoa. En kestä ajatella sitä, mutta en kestä olla ajattelematta. Ainut kenet haluan omaks on ikuisesti poissa. Siltä se musta tuntuu ja tekee pahaa kattoo kuvia pareista. Tekee pahaa nähä kaks ihmistä onnellisen näkösinä yhdessä. En kestä kattoo sitä ja mun tekis vaan mieli ottaa lasi ja..

I miss you so much. I miss your touch. I miss your lovely smile. I miss your beautiful shining eyes. I miss everything about you.

Oon vaan juonu koko ajan. Liikaa. Sekoillu. Haluan tehä kaikkee tyhmää. Haluan, että en ois koskaan tavannu sitä. Sitten mä en kärsis siitä, että en saa koskaan enää puhua sille, enkä koskee sitä, nähä sitä hymyä. Kaverit on varmaa jo kyllästyny tähän mun valittamiseen, että en pääse yli ja että mikään ei muutu paremmaks, mutta mä vaan en osaa enkä halua päästää irti, en pysty. Se on vaikeeta. Voi, ei taidan mainita joka postauksessa tän saman asian.

If only you came back to me I wouldn't feel this empty.

Ps. Käykää hyviksenne tällä sivulla. Avatkaa välilehteen ja sulkekaa yms. Teijän on parempi uskoo mitä siinä sanotaan. ;D

No use to deny I wanted to die, the day you said we were through

Miten jollain ihmisellä voi olla muhun näin suuri vaikutus? Hetken ajattelen henkilöä ja suuttun niin, että paiskaan paljain käsin lasin seinään ja sitten onkin käsi veressä. Muistan ku katoin niitä valuvia veripisaroita ja nautin siitä. Nautin siitä kun muhun sattu. Voisin ottaa tavaks murskata noita laseja käteeni. 

You knew me and I knew you but you kept your secretes till the end...
I will not be made a fool of my love will not bend!
I was hoping for something good, something strong...
But you had other plans singing your own love song...
you just disappeared like nothing was happening...
I know you had a tough life but hurting mine is wrong...
You were cool but you where just towing my heart along...
I feel horrible because I thought I found someone...
You were one in a million....
All I have to say is goodbye to you...
 It is just that..
I don't want to let you go

Miten voin tuntea näin paljon sitä kohtaan? Miks en vihaa sitä, vaikka se on aiheuttanu mulle tosi paljon harmia. Siltikään en vihaa sitä. En haluaiskaan vihata, mutta se olis paljon helpompaa mulle. En kestä tätä kaikkea. Tää tunne vie multa hengen vielä joku päivä. Joku päivä vielä isken käteni peilistä läpi. Mä toivon, että joku päivä pääsen yli tästä. Haluaisin pikakelata siihen aikaan, että tää paska loppuu. Olisin unohtanu kaiken ja jatkaisin eteenpäin. Toinen vaihtoehto, jonka valitsisin mielummin olisi, että kaikki muuttuu ennalleen ja mun ei tarvitsisi unohtaa. Ja ehkä olisin silloin jo sellanen ku oon aina halunnu, pieni, laiha, vähän rasvaa ja paljon lihasta.

 my lips are shivering
waiting for your love 
but it's gone, faded
and i can't get it back
I'm losing at this massive heart attack
so where'd you go
and why'd you leave me all alone 
was this your plan
to drop the bomb and leave
let me fall on the floor and bleed 
my eyes have been crying
waiting for your return
but I don't think it'll ever be my turn
i'm not fit to love
or be loved
i'm just numb, neutral
enough to be tossed on the floor
with this heartache sore
I crawled away but didn't run
you caught me again getting a stroke from the sun
I'm so scared now, if it was up to me
i'd be gone without a sound, cup of tea
no footprints no marks
just when i thought i found myself in the dark
i lose it all

i lost it all.
without you will i ever be the same?


En viitsi edes laskea paljonko kaloreita on tänään tullu, koska sitten vaan masentuisin entisestään. Oon mättäny vaan kaikkee mitä kaapista löytyy. Tyhmä päivä. Turha. Huomenna sitten kuitenkin taas sama rumba alkaa näitten syömisten kanssa. Miks tästäki asiasta on pitäny tehä näin vaikeeta.

Black rose your thorns are cutting into me

- Ootko laihtunu?
-En.
-Älä laihuta enää, oot jo hoikka.
-Mä oon ihan saman kokonen ku ennenkin.
-(jotain valitusta osteoporoosista)

Tuossa tiivistetty keskutelu äitini kanssa eiliseltä. Miks se sano, että ''älä laihuta enää''. Ei se tiiä tästä, ei se voi millään tietää. Oon ehkä lisänny liikuntaa aika paljon ja vähentäny syömistä, mutta ei se voi tietää mitään. Ja muutenkin sanoin että en oo laihtunu eikä se voi mua kieltää tekemästä niin. Miks mua ärsyttää nykyään jokainen kommentti mitä mun äiti sanoo. Olipa aihe sitten vaikka nurmikko tai kivien koostumus.

Eilen meni syömiset aika huonosti. Aluksi söin suklaalevyn ja puolikkaan keksipussin se ei toisin jostain syystä vielä ahdistanut. Sitten illemmalla kun jatkoin samaa rataa, tuli sitten taas läski epäonnistuja fiilis. Tänään aijon kuitenkin korjata asian.

Miks mua masentaa aina aamuisin. Tykkään herätä aikasin ja tällein, mutta miksi mulle tulee aina sellanen ahistunut olo ja vaikken mieti I:tä ollenkaan niin se ahistus mikä siitä tulee leijuu ärsyttävästi  mun ajatusten seassa kuintekaan nousematta pintaan. Illalla se useinmiten helpottaa vähänsen. Johtuu varmaan siitä jos näen kavereita ja saan muuta ajateltavaa.

Nykyään musta tuntuu, että ihmisillä on joku salaliitto mua vastaan. Tuntuu, että jos joku ostaa karkkia se tekee sen, koska tietää että mulle tulee kauheita kiusauksia ku nään sen pussin ja samalla tuntuu että ne haluis myös ärsyttää mua. ''Et kuitenkaan pysty kieltäytymään'', ''Kohta ootkin jo syönu koko pussin'' Ja sitten ne nauraa mulle kun oon ottanu yhden ja kymmenes on menossa. Myös jos esimerkiksi sisko sanoo että olen liian laiha, tuntuu että se yrittää vaan jotain. En tosin tiedä mitä, mutta jotain taka-ajatuksia sillä täytyy olla. En tietenkään ole yhtään vainoharhainen. Se on myös todella ärsyttävää ku joku sanoo, että oon liian laiha. En mä ole liian laiha ku oon läski, yrittäkää tajuta se! Sitäpaitsi en ole alipainon puolella joten, hys!

Miks musta tuntuu joka päivä niin yksinäiseltä ja turhalta. Musta tuntuu ihan turhalta olla täällä. Oon yksin, eikä mulla ole ketään. Kaverit sanoo, että kyllä niillee voi aina soittaa ja pyytää jonnekkin yms. mutta musta tuntuu, että mulla ei ole ''oikeutta'' häiritä niitä. Joo, en tiiä mitä mun päässä liikkuu.

Tänään pitäis mennä kaverin kanssa parille ulos, mutta en halua juoda mitään muuta ku vettä. Haluaisin pään sekaisin ettei tarvis ajatella, mutta se estää mua pääsemästä tavoitteeseen joten ei taida onnistua.

The lights go out all around me

Ei, ei. Eilinen ei mennyt hyvin, ei yhtään hyvin. Mitä mä oikein ajattelin taas. Vietin laatuaikaa vessanpöntön kanssa, sillä aikaa kun muut juhlivat. Johtuen siitä, että ahmin kakkuja + kaikkea epäterveellistä ja lisäks vielä join.. Mikä epäonnistuminen. En saa oksentaa enää ikinä, ikinä. Alkuillasta olin ihan ok, mutta sitten jotenkin vaan rupesin mättämään kaikkea, miksi? Oli ku olisin tehny sitä paljon ennenkin, se kävi jotenkin todella helposti(oksentaminen siis) Sen jälkeen olo tuntui paljon kevyemmältä ja jotenkin paremmalta.

-Tervetuloa peremmälle buliMia. 
-Voi ei, mitä mä oikein puhun.
- Ei, et ole tervetullut. Kävit jo eilen ja en halua, 
että tulet enää ikinä.

 

Kyllä, mä saan tän asian kuriin, pois itsestäni, en vaan jaksa tällä hetkellä. Mulla on liikaa painetta. Sellasta painetta, joka kuuluisi olla jonkun toisen, mutta 'otin' sen koska olen liian kiltti. Jos olisin tunteeton jääpalikka, niin en olisi varmastikkaan tässä nyt. Miks en mä voi vaan antaa muiden tehä mitä tekee ja katsoa vierestä.

How can I hate you but still love you?

Ei ole mahdollista, tänään vaaka näytti 47,8. En voi uskoa tätä, sillä viimeksi kuin muistan käyneeni vaa'alla se näytti 50,2 muistaakseni. Voi, mitä ihmettä! En nimittäin ole kauheasti liikkunut kahteen päivään. Tänään piti mennä lenkille, mutta en tiedä onnistuuko se tämän väsymyksen takia(en ole nukkunut yhtään) Juteltiin koko yö kaverin kanssa kaiksesta mitä mieleen juolahtaa kuten: politiikka, suhteet, baari(J ja M)<3 :D  ja kaikesta muusta. Taisi olla vähän väsynyttä läppää siinä seassa. No kivaa oli. 

Eilen tulikin sitten syötyä vain tonnikalaa n. 90kcal ja raejuustoa n. 180 kcal yhteensä: 270 kcal. Ei paha yhtään. En ymmärrä miten se onnistui, mutta käy mulle. Mun ei taaskaan tehnyt mieli mitään, otin silti noita ruokia että saisin proteiinia. Olen miettinyt ostavani proteiinijauhetta, en vain tiedä onko se kannattavaa ja se on myös aika kallista tälle lompakolle. Se olisi kyllä helppoa ja ei tarvitsisi syödä sitten välttämättä. Katsotaan mihin päädyn.

Ja nyt oikeesti haluan päästä eroon mun ajatuksista edes vähäksi aikaa. En kestä niitä enää, enkä kestä ajatella häntä. En halua ajatella enää.  Meen ihan sekasin pelkästä nimestä.(en tosin ihastuksesta sekasin vaan sen takia mitä se on tehnyt eikä tämä tarkoita ettenkö silti pitäisi hänestä)  Ja siis ääh, miten sen nyt selittäis. No, se on kohdellu mua kuin roskaa ja silti vaan eronkin jälkeen onnistuu vainoamaan mua, ei kirjaimellisesti kuitenkaan. Tuntuu, välillä ettei se sitä ehkä tahallaan tee tai en tiedä. Ei se varmaan koskaan ole ihan täysin tahallaan mua satuttanu kuitenkaan. Tää on niin monimutkanen juttu että ei voi ymmärtää. En edes itse ymmärrä.

Pour me, pour me, pour me another. It holds me, holds me like no other

Mä jo luulin et viime viikolla ja sitä edellisellä viikolla olisin ollu todella sekasin, mutta entäs nyt sitten. En pysty ees nukahtaa enää niin kuin ennen, koska ennen nukkumaan menoa ajattelen niitä kahta ahdistavaa asiaa. En halua ajatella niitä, haluan ne pois. Tuntuu, että en voi elää ennen kuin saan molemmat asiat jotenkin 'päätökseen' tai jotain? Pelkään, että ennen kuin tuo päätös on tapahtunu niin oon vajonnu jo syvälle tähän ajatusten suohon enkä pääse pois.

Olen aatellut, että voisin siirtää tuota tavoitetta vähän alemmaksi. Toisaalta, jos tuo 45kg ei meinaa nytkään onnistua niin enpä oikein tiedä. Paitsi, että en ole kauheasti nyt yrittänytkään, koska on ollut niin paljon kaikkea, ja olen vain ollut 'lamaantunut'. Eilinen meni kyllä todella hyvin syömisten suhteen ja tänäänkin voisin oikeastaan olla syömättä mitään. Enhän pääse lenkillekkään, koska ulkona on niin ihana ilma. Not. Sataa varmaan koko päivän. Täytyy keksiä jotain näin päivällä, sillä illalla on menoa kaverin kanssa. Ja huomennakin synttärijuhlia pitäisi mennä viettämään. Mua vähän pelottaa mitä siellä on tarjolla, en halua juoda enkä halua syödä siellä.  Valitettavasti nykyään mun tekee mieli vain juoda koko ajan ja booli houkuttaisi. Tekis vaan mieli olla välittämättä ja juoda, mutta täytyy pysyä lujana.