Not strong enough, not good enough. When can I say I'm enough?

Mun päivä meni ihan hyvin aluksi. Käytiin kaverin kanssa yhessä kivassa paikassa ja sitä tuli tosi hyvä ja ilonen mieli. Kuitenkin kotiin päästyäni koko päivän ilosuus meni ihan harakoille. Tein jotain, mitä kadunkadunkadun. En halua kirjottaa sitä, koska ärsyttää niin kamalasti. Sen pystyy kyllä ihan hyvin arvaamaan.(Ei, en oksentanu, olis kyllä pitäny.) Kauhee ahdistus iski ja on vieläki. Mun täytyy vaan pysyä pois vessasta ja oottaa kiltisti huomiseen, että voin mennä lenkille ja tehä lihaskuntoo. En jaksa oottaa. Haluun jo lenkille! Tuntuu läskiltä, hyi yäk! Miks mä pilasin kaiken.Kai mun pitäs kuitenkin olla ilonen, että en oksentanu.

Musta tuntuu niin yksinäiseltä. Musta tuntuu, että oon menettäny kaiken. Minkä kaiken? Eihän mulla koskaan oo ollu mitään. Paitsi.. No, sitäkään en voi enää sanoo mun omaks. Ärsyttää tämmönen angstailu, mut aina ei voi voittaa. Kaverit varmaan aattelee jo et 'Get over it!'. Ei ne taija ymmärtää et oon yrittäny ja yritän vieläkin. Koko ajan! joka helvetin sekuntti!

 Juuuh, lässynlää blablabla.. ehkä lopetan tän nyt ihan suosiolla tähän. 

Things chance doesn't mean they get better

Pää tursuaa ajatuksia, joita haluisin tänne purkaa. En vaan osaa laittaa niitä oikein ja siks mun on vaikee kirjottaa tänne. Yritän kuitenki jotain sopertaa.

Eilinen oli sekä ihana että kamala. Olin vähän juhlimassa ja siellä oli myös I. Ku se ilmotti et tulee sinne ni hypin ja pompin riemusta. Pelkäsin kuitenkin et pilaan taas kaiken. Noh, niinhän siinä tais vähän käyä. Tosin se oli vasta loppuillasta ku rupesin tyhmäilemään ja onneks en ihan kauheen pahasti kuitenkaan. Parempi tosin ois ollu jos oisin ollu kunnolla ihan koko illan. Paras hetki eilisessä oli ku sain halata I:tä. Olin niin onnellinen, että rupesin itkemään. Voi mua tyhmää herkkää tyttöä. Ärsyttää olla herkkä. Itken ihan liikaa, en jaksa sitä. Tänään itkin ihan yhtäkkiä ilman syytä. Hetken päästä käperryin sänkyyn ja itkin lisää. Avasin telkkarin itkin taas. Huoh.

En pysty olemaan erossa I:stä. Kaivan itelleni kuoppaa. Jos nään sen ni en mä pysty kävelee toiseen suuntaan. Meen heti sinne missä se on. Ketäään ihanempaa ei voi olla, ei ketään yhtä kaunista.Mun ei pitäs antaa itteni luulla mitään, mut äh mä niin haluaisin et se ois mun.

Eilen mun teki mieli oksentaa pitkästä aikaa, mutta en tehny sitä. Kohta oon ollu kuukauden oksentamatta. Jee! Toivottavasti tää jatkuu tällein. Tunne vuoristorata sais kyllä tasaantua. Ekaks oon ilonen, sitten oonkin jo itkemässä ja sit taas en tunne mitään ja sit taas oonki surullinen blablabla..

Everywhere I'm looking now
I'm surrounded by your embrace
Baby I can see your halo
You know you're my saving grace

You're everything I need and more
It's written all over your face
Baby I can feel your halo
Pray it won't fade away

 

I've been such a fool

Miten mä olenkin ollu näin tyhmä. Nyt oon vasta pikkuhiljaa ruvennu tajuamaan, että oon tuhlannu monta kuukautta ihan turhaan ruoan miettimiseen ja välttelemiseen. Älysin myös syyn tai osasyitä, miks mä 'hairahduin' tällaseen, mikskä sitä nyt kutsuis syömisvammailuun? Suurin syy taitaa liittyä mun perheeseen, mutta siitä en viitsi sanoa sen enenpää. Alunperin mun piti vaan pitää jotain urheilupäiväkirjantyylistä blogia, mut siitä tuli jotain muuta. Kirjoitin oksentelusta ja siitä kuinka lenkit piteni yhestä ja puolesta tunnista viiteen taikka kuuteen tuntiin, pidin paastopäiviä ja ahdisti koko ajan. Ahdistaa mua vieläkin, mut se ei oo niin nyt paha, ehkä. Tosin mulla on sit kaikee muuta paskaa koko ajan päässä et niissä on ihan tarpeeks mulle.

Nyttemmin pyrin lähinnä saamaan lihaksia, en laihtumaan. Toki ajattelin päästä tavoitteeseen terveellisesti, mutta saa nähdä miten käy. Ei taija olla kovin realistista säilyttää lihakset ja painaa 43? :D I think it stays as a dream. Painoa en ainakaan aijo nostaa takaisin. En ikinä. Vammasta ku vaaka on nyt rikki tai jotenkin seko? En luota siihen ni en tiiä paljonko painan nyt :( Vältän myös herkkuja vielä ja lämpimiä ruokia ja muita 'ei turvallisia' ruokia. Alan kirjottamaan tähän blogiin enemmän kaikkee muuta mitä oon tehny, en syömisestä välttämättä tai en oo ihan varma vielä. Saattaa olla, että tulee vahingossa kirjotettua, heh. Täytyy pysyä positiivisena! Tai yrittää ainakin..

Tänään ymmärsin myös, että yks tyyppi, jota luulin mun ystäväks on/oli just päinvastasta. Se ei oo muuta tehny ku käyttäny mua hyväks aina tilanteen tullen ja mä oon menny halpaan. Onneks se ihminen ei oo enää mun elämässä. Ei olla pitkään aikaan oltu missään tekemisissä ja tavallaan tiesin koko ajan mitä kaikkee se oli mulle tehny, mutta tänään mä sen älysin. En ikinä enää halua olla missään tekemisissä sen henkilön kanssa. Vihaan sitä. Ja mua kaduttaa se miten tyhmä mä oon ollu ja sinisilmänen. Oon ollu myös ihan liiiiian kiltti. Tästä lähtien pidän puoliani tai ainaki yritän, vaikka se onkin mulle tosi vaikeeta.

Musta jotenkin tuntuu, et en jaksa käyä sillä psykologilla enää. Haluan kyllä, mutta en tiiä mistä nyt kiikastaa. Meen kuitenkin ens viikolla. Tässä on ollu kaks tai kolme viikkoo taukoo. Saa nähä miten käy. Nyt kyllä täytyy mennä nukkumaan, Adios!

''I need to change my lifestyle and become more fit,

toned, and healthier over all.

I know I may never look in the mirror and be satisfied, 

and that's human nature.''

 

PS. Sit joskus jos saan tollasen vatsan ni voin laittaa kuvia :D Jos sitä ikinä tapahtuu.. En oo mun pömppämahan takia viittiny muuten laittaa mitään kuvia, tosin ilman et kasvot näkyy. Inhoon mun reisiä ni niistäkää ei oo voinu mitään laittaa. Ehkä joskus.

You say I'm important to you. Please, don't say it if you can't show it

Mulla on tässä ollu vähän taukoa. On mulla ollu vaikka mitä kirjotettavaa, mutta en oo jaksanu tai saanu aikaseks kirjottaa mitään, enkä pahemmin kommentoidakkaan :/ Nytkään ei oo oikein huippu olo. Mulla on ihan kauhee väsymys ja uupumus. Oon kuluttanu aikani treenaamiseen ja lukemiseen.

 

Tänään päätin alkaa juomaan proteiinijauhetta. Tuntuu oudolta käyttää sellasta, koska oon aina ollu vastaan kaikkee 'ei luonnollista'. Toisaalta oon ollu lääkkeitäki vastaan, mutta nyt suorastaan en jaksa oottaa et saisin seuraavan. Vai onkohan se addiktio? :D No ei. Miten samassa painossa jumittamine tuntuukin niin ärsyttävältä, paitsi jos se ois sopiva ni sit se ei tietenkään haittais.

Miks ihmisten pitää tehä asiat niin hankalaks. Vituttaa tällänen. Miks jotkut näyttä tunteita liikaa ja jotkut ei sitten osaa ollenkaan.. Argh. Menee hermot tälläseen. Tarviin vastauksia. Tästä ei muuten tuu yhtään mitään. En jaksa kirjotella kauheesti joten kuvat kertoo.

For you my dear, even though I know you hate it:

But you've already forgotten.

Why you just don't.

Monsters haven't win me yet. Seems they have won you.

Why are you so scared to let the monsters go?

Once again a big question on my mind

Waiting for to be answered

Deep down inside

Realizing

I manage to kill myself

Before, I get the answer

Mua pelottaa, mutta en tiedä mikä.

'EN

JAKSA

ENÄÄ hengittää. Minun on lakattava puhumasta! En pysty muuttumaan olemattomaksi!'

Kädet. Niistä mä tykkään, mun käsistä. Mun kädet on ihan ok. Tosin tarkotan käsivartta, en vaan 'käsiä'. Niin, ainut asia mussa mitkä on ihan ok, siedettävät. Näin ollen voinkin kysyä itteltäni MIKSI MÄ TUHOON MUN KÄDET. Et saa! Lopeta!

Kättä polttaa, siru on varmaan jääny sisälle. Tarviin jotain kylmää. Hainkin pakastimesta jonkun jääpussin. Ah, käsi huutaa hallelujaa. En tee tätä enää ikinä, enen. Toivon, että en.

Eilinen oli outo. Oisin voinu kuolla, mut se ei hetkauta mua yhtään. Aamulla, joku psykologi kysy et säikäyttikö se asia mut. Mä vastasin et ei. No ei se mua säikäyttäny yhtään. Oikeestaan en oo mitään mieltä siitä. En kirjota eilisestä enempää, en halua et mut tunnistetaan.

Mua pelottaa joku asia, mutta en tiiä mikä. En oikein tiiä et mitä mä nyt tunnen, en kyllä varmaan mitään. En oo varmaan tienny pitkään aikaan. En tiiä mitään. Mulle kaikki on ihan sama. Haluan. Olla. Näkymätön. Miten se onnistuu. NO EN TIEDÄ.

Oon ollu melko tyytyväinen tän viikon syömisiin. En ole ahminut. En itseasiassa muista millon oon viimeks ahminu. Hyvä niin. Musta tuntuu, et ahmimiset on mun osalta ohi.

Ruoka ei maistu, vaikka aloitin tekemään tosi hyvää ruokaa äsken. Huomasinki et eihä mun tee mieli mitään. Laitoin kaiken siis takaisin kaappiin. Koitin kyllä väkisin syyä omenan, mutta ei niin ei.  Tänään en siis taida syödä enää tai edes yrittää. En jaksa. Voisin, vaikka lueskella yhtä tosi mielenkiintoista kirjaa. Sofi Oksasta! Jep, niin mä teen.

I'm a mess who's dying inside

Mitä mulle on tapahtunu. Viime torstaista lähtien musta ei oo tuntunu oikein yhtään miltään. Tunneko mä enää mitään. On tosin ollu helpompi olla kavereiden kanssa. Tää tuntuu ihan oudolta. En välitä oikein mistään, mulle on ihan sama et mitä mulle käy. Laihtumisesta en kuitenkaan ole päästänyt irti ja oon laatinu tiettyjä sääntöjä tähän touhuun ja ajattelin et laihutan niin terveellisesti ku pystyn(nii just), saa nähä mitä siitäki tulee.  Joka tapauksessa aijon tavoitteeseeni päästä!

Uudet säännöt:

1. Ei missään nimessä saa oksentaa(se on huijausta!) vaikka ois kuinka kauhee olo niin EIEIEI
2. Jos syön niin jaan ne kolmeen osaan eli saan syyä 3 kertaa päivässä KORKEINTAAN, mielummin ei yhtään mut se on aika harvinaista nykyään tälläselle ahmatille... JA alle 800kcal !
3. Ei syöntiä kello 19.00 jälkeen
4.Pitää syödä terveellistä ruokaa eli ei herkkuja.
5. Lasien rikkominen käteen = kielletty. Siitä jää vaan rumia arpia. Viime viikolla vuoti toi yks aika pahasti ja siitä jää taas niin ihana ruma arpi, että ei hyvänen aika..
6. Pureskele ja sylje kaikki 'ei toivottu'.

Saa sit nähä et miten tää sujuu. Oon viimeaikoina harrastanu tota pureskelua ja sylkemistä aika paljon. Se on jotenki helppoo, vaikka taitaa siitä jotain kaloreita silti tulla :/

En jaksa nyt kirjottaa enempää, en oo saanu ajatuksia selvitettyä mihinkään suuntaan..