Pienet polut ranteessa ei johda mihinkään.

Vihdoin olen tainnut tajuta, että itseäni vahingoittamalla en saa oloani paremmaksi, vaikka se sillä hetkellä hyvältä tuntuisikin. Nyt olen ymmärtänyt (toivottavasti lopullisesti) lopettaa sen. Voisipa ne pyyhkiä pois, mutta ei. Ne säilyy siinä ja pysyy, ehkä haalistuu jonkin verran ajan kanssa. En  anna enää uusien väärien polkujen vallata ranteita. Kadun niitä.

On aika opetella sanomaan ei. Miksi se on niin vaikeaa. Olen hankkinut itselleni pahaa oloa vain pienellä sanalla, jota en välttämättä olisi halunnut sanoa. Sanomalla ei minusta tuntuu, että loukkaan jotain toista, mutta totuus on, että loukkaan itseäni vielä enemmän. Viime viikolla onnistuin sanomaan ei melko hyvin, mutta nyt taas se alkaa olemaan hankalaa ja tunnen syyllistyyttä. Minua pyydettin keskustaan, menin ja lähdin melko nopeasti. Minulla oli kauhea olo siellä joten oli pakko sanoa ei, en jää. Tunsin siitä syyllisyyttä, mutta näyttää siltä, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan. Nyt täytyy vain muistaa, että menen oman mieleni mukaan, jos haluan mennä menen, jos en en mene. Sounds simple, but it isn't. I'll try anyway.

Just close your eyes and pretend this is a dream.

 Itkettää. En tiedä miksi itken. Pelottaa huominen, koska näen hänet (luulavasti) Itken ainakin, jos en näe. Tiedän sen. Sisälläni on valtava kaipuu hänen ääneensä, silmiinsä kaikeen. Siinä on sitten taas selittämistä, että miksi kyyneleet.. En kuitenkaan sano sitä ääneen. En sano enää mitään tiettyjä asioita ikinä ääneen, varsinkin hänen korviltaan minun täytyy pitää sanani kaukana. Ellen murru täysin.

En saa unta taaskaan. Milloin viimeksi olen nukkunut hyvin ja ilman, että heräilisin koko ajan ja näkisin painajisia? En muista edes. Eilistä en voi laskea, koska sain rauhoittavan lääkkeen eräältä kun tarpeeksi kinusin. Halusin tietää millainen olo siitä tulisi. No nukuin sitten ainakin 15 tuntia. Ja nukuin hyvin. Aamulla oli iloinen olo, tosin vähän myöhemmin oloni vaihteli iloisesta todella oudon sekavaksi.  Ja koko päivä jatkui samaan malliin. Pidin itseäni kasassa kun näin ystäviäni. En kehdannut olla heidän varsinkaan yhden seurassa surullinen, koska emme olleet nähneet pitkään aikaan ja en halunnut pilata kaikkea. Taisin kyllä ehkä tehdä sen, sillä en jaksanut ihan koko aikaa olla normaali.

Päivän sekava olo johtui varmaan siitä etten ollut syönyt kunnolla. Olin suunnitellut edellispäivänä ennen rauhoittavan ottoa, että saisin syödä seuraavan kerran  aamulla 2 leipää outojen reseptieni mukaan. (teen aina jotain ihan ihme sekoituksia ja tungen vain kaikkea mitä löytyy) En yhtään tiedä mistä tämä tapa on tullut. En osaa syödä normaalisti, en tee leipää jossa on voita, juusto ja kurkkua. Leivässäni on salaatin kastiketta, mausteita, jugurttia, rahkaa, ruokakermaa.. mitä ikinä keksinkään. Enkä myöskään osaa syödä vähän. Jos syön syön paljon. Ateriakoot ovat hämärtyneet jo kauan sitten.

En kuitenkaan tehnyt leipiä. Otin noin 4 lusikallista rahkaa ja kahvia, sitten lähdin pyöräilemään. Minun oli tarkoitus ottaa omena mukaan, mutta unohdin. (Ihan siis sen takia etten ahmisi myöhemmin) Unohdin omena, mutten ahminut, mikä ihana tunne. En uskonut pystyväni tähän. Tuntuu, että nyt olen taas raiteilla. Lupaan itselleni, että pääsen tavoitteeseen taas. Vain tavoitteeseen ja sitten olen tyytyväinen ja lopetan tämän turhuuden.



Kuvittelin taas, että pääsen eroon viiltelystäkin. turha toivo. Nyt se houkuttaa kamalasti, kun olen kerrankin yksin, eikä tarvitse mennä sateeseen ja ukkoseen lasin kanssa. Haluan jotain parannusta olooni. Minua ahdistaa, koska pelkään. Pelkään, että välimme rikkoutuvat taas suloisen enkelin kanssa. Hän voi tehdä minulle niin paljon niin vähällä. Hän voi saada minut itkemään tuosta vain ja hän voi jopa saada minut kuolemaan.  Hyss, en juuri myöntänyt tuota, joku saattaa jopa lukea tämän.

Haluan huutaa. 

Kahvia, lisää kahvia.

Kello yksi
Kello kaksi
Kello kolme.
Kello its my fault.


Yöllä en saa sitä loppumaan
hänen silmissään itken
mutta tutuilta silmiltä 
se piti piilottaa
tiesin 
että sekin lupaus
valui hiekkaan.


Oon lipsunu ihan liikaa. Asia täytyy korjata. Aijon olla taas rakastettava(n pieni).
Uskaltauduin vihdoin jakamaan runon. Toivottavasti se on ihan julkaisukelpoinen.
Alan taas kirjoittamaan.

I got nothing for you.

Enpä oo kauheesti vieraillu täällä. Hups. No nyt yön pimeinä tunteina päätin sitten tänne eksyä.

Parikin kuukautta  menny siitä kun olen viimeksi kirjoitellu. En oo jaksanu. Ei oo tuntunu, että siitä olisi mitään hyötyä. Ei kyllä tunnu siltä nyttenkään, mutta ihan sama.

Mulla on ollu monta kuukautta päällä 'ihan sama' -vaihe. Varmaan? En tiiä, mikä mulla on ollu. Oon onnistunu tuhlaamaan about 3kk, mutta mihin? Niin siinä vasta kysymys, johon haluaisin itsekkin vastauksen. Oon ollut pimenossa, jossain tyhjiössä, jossa ei ole valoja eikä siis voi muistaa mitään koska ei näe, muistan vain tyhjää, pimeää ja mustaa.

Ehkä pienet kesän merkit on tuonu mulle vähän valoa tohon tyhjiöön, tosin aina jaksaa masentaa uudestaan kun aamulla huomaa, että kadut on täynnä lunta. Sillon menee kaikki pieleen. Heti aamusta tiedän, että päivä on pilalla.

Nyt päästäänkin mun lempi aiheeseen ku 'viralliset' höpötykset on ohi. Miten saan itteni pois tästä kaivosta, vesi on lopussa eikä vettä enää tule vaikka ryömisin pohjamudissa ettimässä pieniä vesihiukkasia. Ja vaikka siellä nyt jotai milli jaettuna miljoonalla hiukkassoluasioita oliskin ni ne  olis vaan jotai veden ystävä  hiukkasia, jotka on kiinnostunu ihan jostain muusta ku tulemasta mun ämpäriin.  Ne pisaran puolikkaat ei halua helpottaa MUN janoa. Se haluaa juottaa, jonkun uuden vedellä. Vedellä joka maistuu maailman parhaalta viiniltä, joka humalluttaa ja tekee kenestä vaan (minusta eritoten) juopon. Viekää mut vierotukseen, jooko? Jossain vaiheessa maksa pettää kuitenkin. Vai odotanko siihen asti ja sitten se on voivoi, anna kaikkes, et saa mitään.

It's quiet here today, however the silence is screaming your name.

Mulla ei oo nyt sanoja kuvaamaan mun tunteita, joten tästä tulee kuva/video postaus.

 

THE END (of my life)

The knife is asking me to dance.

Monta päivää oon halunnu tehä ittelleni jotain ja se tunne vaan vahvistuu. Alan varmaan tajuumaan että ei musta ja I:stä tuu mitään. Which means =  mulla ei tee mitään, ei yhtään mitään. Ainut syy miks en oo jo ottanu terää käteeni on se etten tykkää arvista. Saattaa kyllä olla etten kohta enää jaksa niistäkään välittää. En voi mitenkään lievittää mun tuskaa ja jotain on pakko tehä että kestän.

Ärsyttävintä koko touhussa on se että musta tuntuu että mua ei ymmärretä. Mun kaverit ei ymmärrä mun tuskaa ja se tuntuu pahalta. Mut miten ne vois jos ne ei koskaan oo ollu rakastuneita. En mä tietenkään niitä syytä mistään tai ole vihanen niille. Eihä ne sille voi mitää, mun täytyy kestää yksin. Onneks mulla sentään on yks ainakin joka on valmis ottamaan mun vuodatuksen vastaan, tosin musta tuntuu että en sais rasittaa sitä :( En mä tarkota kellekkään mitään pahaa. Taidan kuitenkin sotkee kaiken vaan.

Monsters come alive when I'm alone.

Pää täynnä sotkua. Olispa pää täynnä jotain aivan muuta. En jaksa odottaa viikonloppuun. Voi tyhjentää ajatukset, voin unohtaa kaiken. Toivon mukaan.

En jaksa mitään. Täytyy kuitenkin vaan oottaa viikonloppuun, pakko. Ei saa romahtaa keskellä viikkoa. Viikonloput on sitä varten.

Mua ei sais jättää yksin. Se on vaarallista. Ei tälläsenä iltana.

Romeo you should die.

Mun tunteet tappaa mut. Toivon että voisin unohtaa I:n mutta en kuitenkaan halua, koska se on mulle kuitenkin niin tärkee ja musta tuntuu että en koskaan löydä ketään yhtä ihanaa. (tähän sitten tietenkin voi sanoa et 'kyllä löydät' plaplapla) musta nyt vaan ei tunnu siltä piste

Ei ketään yhtää ihanaa yksinkertaisesti ole. Tykkään kaikesta I:ssä.Vaikka se hyppäis paskalammikkoon ja tulis mun luo suutelemaan ja halaamaan ni en käännyttäs sitä pois. Tää on ihan paskaa olla näin kusessa johonki tyyppiin jos siitä ei tuu mitään vaikka sekin tykkäis takasin vielä. Paskaa paskaa. Oon vihanen tuskasta.

asfsfg ja en tykkää siitä syystä miks ei olla yhessä se on niin väärin. Väärin! Ja koska tilanne näyttää toivottomalta eli siltä että en saa I:tä koskaan ni mikä järki on elää. Ei mulla oo syytä elää jos en saa viettää sitä rakkaan kanssa. Joo, oon tällänen paska tunteiden orja kunnon romeo mutta en voi sille mitään.

Huomenna nään I:n sitten tulee taas 2 päivää etten nää sitä ja sekoon. Sekoon jos en nää sitä ja sekoon jos nään. Ei oo elämää helpoks tehty. Mun täytyy nyt yrittää olla kuolematta ja olla tekemättä itelleni mitään. Täytyy kestää, yrittää kestää.

Miks en mä voi saada sua?

Onpas siitä tosi pitkä aika. Hui, varmaan kuukausi! Missä mä olen oikein ollut? Mitä mä olen oikein se aika tehnyt? Vastaus: En yhtään mitään. (järkevää ainakaan)


Kaikki on niin sekasin mun päässä enkä tiedä mitä mun pitäisi tehä. Oon satuttanu yhtä(kahta) ihmistä. En tahallaan. 



Se tyyppi josta puhuin, joka sai mut hymyilemään. Loukkasin sitä (pahasti) ja siltikin se soittelee mulle, lähettelee viestiä ja haluaa nähä. Mitä tää on? Onks tää kusetusta? Jos se aikooki antaa samalla mitalla takasin, mutta odottaa, että oon heikoimmillani.

Eihän se vois ikinä tykätä musta niin paljon, että kaiken sen jälkeen se haluis olla mun kanssa. Eiei. Tässä on joku juttu. Pakko olla. En oo mikään missi, niinku sen entiset. En oo mitenkään erikoinen. Oon tylsä, hiljanen, herkkä. Kuka sellasta haluu?

Ja I.
En. Vaan. Pääse. Yli.
En vaikka kuinka yritän.
En halua antaa sen mennä.
Vaikka ei mulla muita vaihtoehtoja oiskaan, koska se ei haluu mua.
Rakastan sitä.
Ei tää oo mahollista?
Siis en puhu rakastamisesta, vaan jostain muusta(siitä etten saa sitä)
Tiedän, että rakastan.
Olen varma.