Tuntee niin paljon että sille ei oo edes sanoja on todella ärsyttävää. En tiiä onko tää joku naisten kirous vai mitä. Onko miehet oikeesti niin tunteettomia ja ''vähä älyisiä'' mut toisaalta kun on näitä ''tarinoita'' kun miehet on iha in loove johki naisee ni kai se nyt osottaa toisin? Tai siis et se osottaa sitä että ne pystyy tuntee kuitenki aika paljon jos ne rakastaa naista iha koko sydämestään kuitenki. Tuntuu että mun ajattelu on iha jostai toisesta maailmasta ja et edes naiset ei voi ymmärtää mua tai sit kaikki on vaa nii itsekkäitä et ne ymmärtää mut niille sillä ei oo mitää merkitystä mitä muut tuntee ja sanoo.
En tiedä mikä tarve kaikilla on olla itsekkäitä. En näe siinä mitään pointtia. Tai sitten mun ajattelutapa on vaa niin jotenkin outo kaikista muista mutta miksi ja miten. Mulle on tehty ties mitä pas*** mutta silti en kohtele muita samalla tavalla mitä mulle on tehty. Vai pitäiskö mun kans luovuttaa ja olla kusipää kaikille ja saada irti kaikki mitä lähtee?
Kirjottaminen tuntuu turhalta, puhuminen tuntuu turhalta. Mitä mä voin millekkään asialle tehdä. En yhtään mitään. Ne kenestä mä välitän ottaa mut itsestään selvyytenä tai ei välitä edes ollenkaan vaikken mä niiltä pyydä mitään takaisin. Mä tiedän etten mä muutu mutta mä sentään voin olla tapaamatta ketään mutta sekään ei tunnu oikeelta.
Oon muuttunu iha kauheesti siitä millo viimeks oon kirjottanu. Oon kasvanu henkisesti tosi paljon ja melko ''lyhyessä'' ajassa. Se on paras tunne kun ymmärtää miks on käyttäytyny joskus jollain tavalla tai miks jotain on tapahtunu. Kaikella tällä on ollu tarkotus. Tuskan kautta oon kasvanu paremmaks ihmiseks. Se ei muuttanu mua ilkeeks ja itsekkääks, mikä olis musta jotenkin loogisempaa. Oon kuitenki ilonen että musta tuli sympaattinen kaikesta tästä.
Enää en aijo tappaa itseäni, viillellä yms vaikka oliski mieli maassa. Ahdistusta on mutta en ota sitä niin raskaasti ku nuorempana. Vaikka haluankin takaisin sinne ahdinkoon olen iloinen tästä tilanteesta. Haluan sinne vain siksi koska rakastan rakkauden tuskaa ja näinä lähiaikoina oon alkanu tuntee sitä taas. Siltikään se ei saa mua tekemään itelleni mitään ja tavallaan on vaan kiva tuntea sitä kun ei tarvitse miettiä itsensä tappamista, Toki sekin tulee välillä mieleen, mutta se ei ole samanlaista kuin ennen.
Mun kaveri-piiriki on muuttunu aika paljon. Mulla ei nimittäin ole kavereita haha. Ehkä yhet sisarukset on. Muut on päättäny olla tykkäämättä musta koska mulla on ollut niin hankalaa nämä vuodet kun ollaan tunnettu. Kapeakatseista porukkaa.. No ei oo mun häviö. Ja toinen syy olikin se että olen antisosiaalinen. Kivoja frendejä hei.
On sit vielä yks mut en oikee tiiä viittinks siitä mainita mitää. Diskriminoi mua nykyää koko aja ja aina se on oikeessa. EI hei oo mitää välii kamu! Chill chill...
Mitäs muuta. Yritän löytää jotain tarkotusta elämälle mutta se taitaa olla vaan se että elää. Ei halua kuolla kesken ja menee loppuun saakka millon se tuleekaan. Musta siinä on aika hyvä tarkotus elämälle plus sitten se että auttaa kaikkia ketä voi ja on kiltti kaikille sillonki vaikka ne ei ois kilttejä sulle.
Words with no meaning
have kept me dreaming
All you never say is that you love me so
all i'll never know is if you want me
If only I could look into your mind
Maybe then I'd find a sign
Of all I want to hear you say to me
