It's quiet here today, however the silence is screaming your name.

Mulla ei oo nyt sanoja kuvaamaan mun tunteita, joten tästä tulee kuva/video postaus.

 

THE END (of my life)

The knife is asking me to dance.

Monta päivää oon halunnu tehä ittelleni jotain ja se tunne vaan vahvistuu. Alan varmaan tajuumaan että ei musta ja I:stä tuu mitään. Which means =  mulla ei tee mitään, ei yhtään mitään. Ainut syy miks en oo jo ottanu terää käteeni on se etten tykkää arvista. Saattaa kyllä olla etten kohta enää jaksa niistäkään välittää. En voi mitenkään lievittää mun tuskaa ja jotain on pakko tehä että kestän.

Ärsyttävintä koko touhussa on se että musta tuntuu että mua ei ymmärretä. Mun kaverit ei ymmärrä mun tuskaa ja se tuntuu pahalta. Mut miten ne vois jos ne ei koskaan oo ollu rakastuneita. En mä tietenkään niitä syytä mistään tai ole vihanen niille. Eihä ne sille voi mitää, mun täytyy kestää yksin. Onneks mulla sentään on yks ainakin joka on valmis ottamaan mun vuodatuksen vastaan, tosin musta tuntuu että en sais rasittaa sitä :( En mä tarkota kellekkään mitään pahaa. Taidan kuitenkin sotkee kaiken vaan.

Monsters come alive when I'm alone.

Pää täynnä sotkua. Olispa pää täynnä jotain aivan muuta. En jaksa odottaa viikonloppuun. Voi tyhjentää ajatukset, voin unohtaa kaiken. Toivon mukaan.

En jaksa mitään. Täytyy kuitenkin vaan oottaa viikonloppuun, pakko. Ei saa romahtaa keskellä viikkoa. Viikonloput on sitä varten.

Mua ei sais jättää yksin. Se on vaarallista. Ei tälläsenä iltana.