Give me your hand and I'll hold it.

Siitä onki vähän aikaa, kun oon viimeks kirjottanu. On ollu kaikenlaisia sotkuja ja jotain kivaakin. Löysin mm. kivan harrastuksen, joka ei liity mitenkään urheiluun, vaan kirjottamiseen, mikä on outoo, koska äikän numero ei hivele taivasta. Onneksi, kuitenkin tässä 'lajissa' on vähän vapaammat kädet, kuin 'normaaleissa' äidinkielenkirjotus missäliejutuissa.

Ja sitten on ilmestyny melkeinpä ihan tyhjäsä eräs henkilö, joka saa mut hymyilemään. Ei tunneta kauheen hyvin, mutta se soitti mulle keskellä yötä, korjaan viideltä yöllä, kun olin melkeinpä hukuttautumassa suruun. Se saa mut näyttämään tosi tyhmältä, kun mä hymyilen sillei virnuillen ku se juttelee mulle.

Tosin, täytyy myöntää. Oon pistäytyny taas väärälle polulle. Ajattelen, että ehkä voin tänään olla syömättä, söin eilen kuitenkin iha tarpeeks tai, että syön huomenna sitten enemmän. Tänään oon syöny kurkkua, kalakeitosta kalat poiminu, sitä ei voinu kyllä kalakeitoks kutsua ku pari kalaa siellä täällä ja thats it >:( sit patongin puolikkaan ja 2 leipää. Toi kyllä tuntuu paljolta, mutta en tiiä. Jostain syystä en osaa ajatella järkevästi nyt. Oon varmaan liian väsyny ajattelemaan. Stressi, stressi, stressi...

Ja sitten mun pitäs päästää I:stä irti, mutta en osaa ja pelottaa, koska en osaa olla ilman sitä, enkä halua. Se on niin älyttömän kaunis, sen hymy on niin ihana ja ääni. Haluaisin olla ees valitettavasti vaan ystävä, mutta se ei anna mulle mahdollisuutta olla, se tekee tästä vaikeempaa mulle. Miksi se ei voi tulla puolitiehen vastaan, ei se ois paljoo vaadittu, eihän?