Why am I doing this?

Tässä ei oo mitään järkee. Miks mä haluan painaa just 45? tai 43? Mitä vikaa 47ssa on. Ja mitä väliä sillä painolla on. Tiiän et en oo läski, mut miks musta tuntuu siltä. En hyödy tästä yhtään mitään. Haluan vaan kadota, haluan pois. Voisinpa vaan lopettaa tän ku seinään, mut ei se niin vaan onnistu. Oiski helppoo vaan olla sillei et nyt saan syödä ja ottaa sitä mitä mieli tekee ilman omantunnon tuskia. Ääni mun päässä sanoo et oon laiskaläskihirveeällötys ja uskon sitä sokeesti ilman epäilystä että se valehtelis mulle. En saa syödä, koska oon huonoepäonnistuja.

Päätin yksi päivä ruveta tekemään ruokapäiväkirjaa. Noh, heti samana päivänä sain sellasen ahmimis kohtauksen, että päätin suosiolla olla tekemättä sitä. Surkimus. Tuntuu kauhealta lukea mitä on syöny. Kirjotin siis sellaseen joskus ylä-asteella saatuun kalenteriin ja huomasin et seuraavalla sivulla oli noin neljän vuoden takainen ''laihdutus suunnitelma'' Siinä luki et millon saan syödä ja mitä teen missäkin välissä. Tää laihduttaminen ei näköjään oo mikään uus juttu. Jostain syystä kuitenkin lopetin laihdutuksen ja lihoin takaisin. Tuossa keväällä rupesin vertailemaan itseäni muihin ja huomasin että olen läskein kaikista(ainakin omasta mielestäni) Halusin olla yhtä kaunis ja laiha. Halusin et oon täydellinen I:n mielestä.  Musta I on täydellinen. Ei ihmekkään et erottiin.

Eilen yöllä kun tulin kotiin kännissä tiesin, että menisin heti ekana jääkaapille. Siinä tuli sitten syötyä pitsaa ja jäätelöö. Tällä kertaa en kuitenkaan ahminut kuin hullu vaan otin melko maltillisesti, mutta liikaa kuitenkin. Oksentaessani päässäni joku sanoi ''Sun kuuluu tehä näin, tää on oikein, jatka!'' Saatuani kaikki ulos menin takaisin jääkaapille ja ajattelin että jos nyt syön ja oksennan kaikki minkä voin, niin huomenna ei tule kiusausta. Laittaessani palan pitsaa suuhuni sain kuitenkin paremman idean pureskella ja sylkeä ruuat. Ajattelin et sehän on hyvä idea. Tuntu samalta ku söis iha normaalisti, vaikkei nielasiskaan ruokaa. Tunsin olevani jotenkin älykäs ja että olin voittanu jotain. Kaikki muut oli menny nukkumaan joten sain syljettyä ruuat helposti suoraan vessanpönttöön.

Nyt mun päässä joku ääni sanoo et saisin mukamas syödä, mutta mun ei tee oikeestaan mieli ja en halua. Maha murisee, mutta se menee ohi. Söin yöllä joten en saa syödä tänään(vaikka ne tulikin samantien ulos) Haluan että huomenna vaaka näyttää alle 47! Toivon kovasti etten murru nyt. Pitää hiljentää nuo äänet, jotka yrittää keksiä tekosyitä et voisin syödä. Sillä vaikka ottaisin vaan porkkanan pelkään ottavani toisen ja vielä toisen sitten siirrynkin jo muihin ruokiin enkä pysty lopettamaan.

 

I fucking love you, you fucking lovely idiot..

En tiiä kauanko kestän enää. Tuntuu, että  jos haluun voin helposti vajota niin syävälle ku ihmine voi. Tuolla tarkoitan siis, että voin ihan hyvin laihuttaa sinne 38 kiloon tai alemmas. Oon tässä mietiskellyt monta päivää asioita ja oon älynny, että kyllä mä voin päästä vaikka kuinka alas, mutta mulla on pari tai useampiakin syitä miksi en ole sitä tehnyt. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että noi syyt ei ole enää tarpeeksi estämään. Jos haluan saavuttaa ton painon joudun uhraamaan sosiaalisen elämän, ystävät ja kaiken hauskan pidon. Olen jo tehnyt oharit eräälle ihmiselle monta kertaa johtuen siitä etten oo kerenny näkee sitä sen takia koska liikunta on vienyt melkein koko kesälomani ja en ole jaksanut välttämättä lähteä minnekkään neljän tunnin lenkin plus lihaskunnon jälkeen.

En tiiä mitä mun pitäs tehä. Haluan, mutta toisaalta en halua. Viimeksi vaaka näytti 47,4! Odotan sitä, kun vaaka näyttää 46 ja sen jälkeen 45. Musta tuntuu et se on lähempänä ku koskaan. 

Koko maailma tuntuu kaatuvan mun päälle ja kaikki kiroukset kohdistuu muhun. Tuntuu, että ystävät ei voi enää auttaa mua. Ne vaan suuttuu mulle  yks kerrallaan. Kohta oon kuitenkin yksin, kuten aina. Aina oon joutunu kulkemaan yksin. Kaverit on aina pysyny jokun aikaa, mutta onnistun kuitenkin aina menettämään kaikki. Oon näköjään yksinäinen susi.