Give me your hand and I'll hold it.

Siitä onki vähän aikaa, kun oon viimeks kirjottanu. On ollu kaikenlaisia sotkuja ja jotain kivaakin. Löysin mm. kivan harrastuksen, joka ei liity mitenkään urheiluun, vaan kirjottamiseen, mikä on outoo, koska äikän numero ei hivele taivasta. Onneksi, kuitenkin tässä 'lajissa' on vähän vapaammat kädet, kuin 'normaaleissa' äidinkielenkirjotus missäliejutuissa.

Ja sitten on ilmestyny melkeinpä ihan tyhjäsä eräs henkilö, joka saa mut hymyilemään. Ei tunneta kauheen hyvin, mutta se soitti mulle keskellä yötä, korjaan viideltä yöllä, kun olin melkeinpä hukuttautumassa suruun. Se saa mut näyttämään tosi tyhmältä, kun mä hymyilen sillei virnuillen ku se juttelee mulle.

Tosin, täytyy myöntää. Oon pistäytyny taas väärälle polulle. Ajattelen, että ehkä voin tänään olla syömättä, söin eilen kuitenkin iha tarpeeks tai, että syön huomenna sitten enemmän. Tänään oon syöny kurkkua, kalakeitosta kalat poiminu, sitä ei voinu kyllä kalakeitoks kutsua ku pari kalaa siellä täällä ja thats it >:( sit patongin puolikkaan ja 2 leipää. Toi kyllä tuntuu paljolta, mutta en tiiä. Jostain syystä en osaa ajatella järkevästi nyt. Oon varmaan liian väsyny ajattelemaan. Stressi, stressi, stressi...

Ja sitten mun pitäs päästää I:stä irti, mutta en osaa ja pelottaa, koska en osaa olla ilman sitä, enkä halua. Se on niin älyttömän kaunis, sen hymy on niin ihana ja ääni. Haluaisin olla ees valitettavasti vaan ystävä, mutta se ei anna mulle mahdollisuutta olla, se tekee tästä vaikeempaa mulle. Miksi se ei voi tulla puolitiehen vastaan, ei se ois paljoo vaadittu, eihän? 

Black rose your thorns are cutting into me

- Ootko laihtunu?
-En.
-Älä laihuta enää, oot jo hoikka.
-Mä oon ihan saman kokonen ku ennenkin.
-(jotain valitusta osteoporoosista)

Tuossa tiivistetty keskutelu äitini kanssa eiliseltä. Miks se sano, että ''älä laihuta enää''. Ei se tiiä tästä, ei se voi millään tietää. Oon ehkä lisänny liikuntaa aika paljon ja vähentäny syömistä, mutta ei se voi tietää mitään. Ja muutenkin sanoin että en oo laihtunu eikä se voi mua kieltää tekemästä niin. Miks mua ärsyttää nykyään jokainen kommentti mitä mun äiti sanoo. Olipa aihe sitten vaikka nurmikko tai kivien koostumus.

Eilen meni syömiset aika huonosti. Aluksi söin suklaalevyn ja puolikkaan keksipussin se ei toisin jostain syystä vielä ahdistanut. Sitten illemmalla kun jatkoin samaa rataa, tuli sitten taas läski epäonnistuja fiilis. Tänään aijon kuitenkin korjata asian.

Miks mua masentaa aina aamuisin. Tykkään herätä aikasin ja tällein, mutta miksi mulle tulee aina sellanen ahistunut olo ja vaikken mieti I:tä ollenkaan niin se ahistus mikä siitä tulee leijuu ärsyttävästi  mun ajatusten seassa kuintekaan nousematta pintaan. Illalla se useinmiten helpottaa vähänsen. Johtuu varmaan siitä jos näen kavereita ja saan muuta ajateltavaa.

Nykyään musta tuntuu, että ihmisillä on joku salaliitto mua vastaan. Tuntuu, että jos joku ostaa karkkia se tekee sen, koska tietää että mulle tulee kauheita kiusauksia ku nään sen pussin ja samalla tuntuu että ne haluis myös ärsyttää mua. ''Et kuitenkaan pysty kieltäytymään'', ''Kohta ootkin jo syönu koko pussin'' Ja sitten ne nauraa mulle kun oon ottanu yhden ja kymmenes on menossa. Myös jos esimerkiksi sisko sanoo että olen liian laiha, tuntuu että se yrittää vaan jotain. En tosin tiedä mitä, mutta jotain taka-ajatuksia sillä täytyy olla. En tietenkään ole yhtään vainoharhainen. Se on myös todella ärsyttävää ku joku sanoo, että oon liian laiha. En mä ole liian laiha ku oon läski, yrittäkää tajuta se! Sitäpaitsi en ole alipainon puolella joten, hys!

Miks musta tuntuu joka päivä niin yksinäiseltä ja turhalta. Musta tuntuu ihan turhalta olla täällä. Oon yksin, eikä mulla ole ketään. Kaverit sanoo, että kyllä niillee voi aina soittaa ja pyytää jonnekkin yms. mutta musta tuntuu, että mulla ei ole ''oikeutta'' häiritä niitä. Joo, en tiiä mitä mun päässä liikkuu.

Tänään pitäis mennä kaverin kanssa parille ulos, mutta en halua juoda mitään muuta ku vettä. Haluaisin pään sekaisin ettei tarvis ajatella, mutta se estää mua pääsemästä tavoitteeseen joten ei taida onnistua.