Mulla on rauhallinen ja levollinen olo. Johtuukohan se flunssasta, vai tästä päivästä vai mistä? En tiedä, mutta tää on kiva tunne. Kävin pitkästä aikaa salilla ja tein kevyesti, koska en halua tulla uudestaan kipeäksi. Se on niin kamalaa olla kipeä, inhoan sitä.
Juttelen tässä samalla eräälle ystävälleni, ja jotenkin musta on tosi kivaa jutella tälle. Ihan outo tunne, en ymmärrä. Ei olla koskaan oltu mitenkään kauheesti tekemisissä, eikä nähä melkein koskaan, mutta aina kun nään, niin sen jälkeen mulle jotenki on auennu uusia ulottuvuuksia asioista. Ymmärrän tai rupean miettimään joitain asioita eri lailla.
Apua, kohta tulee ihan kauhea kiire. Mun pitäis mennä yhtiin bileisiin ja jostain syystä mua jännittää ihan kamalasti, vaikka ei oo mitään syytä. Toivon, että siellä ei olis kauheesti tuttuja, vaan olis uusia kasvoja. Se ois virkistävää tähän ankeaan paikkaan välillä.
Nyt en kerkeä kirjottamaan enempää, täytyy valmistautua iltaan :)
lauantai 26. marraskuuta 2011
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
I shouldn't bear this shit anymore, but I just can't help myself.
Jehaa, siis tosi ratkiriemukas tunnelma. No ei ole. Kaikki on ihan päin persettä. Tuntuu, että jos rupeisin nyt laihuttamaan ja pyrkisin mun aikasempiin tavoitteisiin, niin kaikki korjaantuis, ongelmat unohtuis ja elämä ois ihanaa ja plaplapla. Järjellä ajatellen se ei kuitenkaan menis niin, vaan se tois lisää paskaa..
Koitti siis Kiva Keskiviikko kaikki oli ihanaa, I:n kanssa oli kivaa ja naurettiin ja naurettiin ja tuntu hyvältä, että se oli mun lähellä. Sitten tuli Tuska Torstai aluks kaikki hyvin, sitten ku salama kirkkaalta taivaalta kaikki oli taas siinä samassa vanhassa paskassa. En jaksa tätä enää, mut on pakko jaksaa? Voisko mun elämän sammuttaa vähäks aikaa ja jatkaa myöhemmin. Tai sitten jäisin vaan sinne sammuksiin. Se ois kaikkien kannalta varmasti parempi. Varsinkin I:n sen ei tarvis enää sietää mun läsnäoloa ja sitä että sen on pakko nähä mua 5pv viikossa. Yrittääkö se karkottaa mut tällein. Ois voinu ajatella muakin sanomalla asiat suoraan, eikä käyttämällä pantomiimi tekniikkaa, jossa täytyy arvailla, että mitähän tää homma nyt on. Eikö ois helpompaa vaan sanoo mulle, että ''kiitos ja näkemiin oli hauska tuntee tai vähemmän hauska'', kunhan se totuus nyt sieltä jollakin keinolla tulis ymmärrettävästi ilmi. TAI EDES LAPULLA mulle kelpaa mikä vaan keino kunhan siinä selviää miten asiat on, eikä tarvii ruveta pelaamaan mitään arvuuttelu pelejä. Raivostuttaa, ku jotkut pistää toisten päät sekasin, eikä loppua näy, eikä tule mitään ymmärrettävää selitystä ja niin pois päin.. Huoh..
No, mutta oli täs päivässä jotain kivaakin, nimittäin käytiin vähän eräässä kaupassa, yhden tärkeän kaverini kanssa ja meillä oli taas niin väsynyttä läppää, että.. Minä ja T satiin vielä samana päivänä ostos käyttöönkin pienellä avustuksella. Kunpa mäkin saisin sellasen vielä tänne mun huoneeseen, kunhan ekana saan tän omaks. Toivottavasti siinä ei kestä kauaa. Sitten saan nauttia hiljaisuudesta ja tulevasta ostoksesta. En voi mainita, mikä ostos on, koska se paljastaisi liikaa.
Ois pitäny hävittää noi lääkkeet, ettei tule tehtyä mitään tyhmää, vaikkei se nyt kovin tyhmältä oikeastaan kuullostakaan. Kaikki tarvittavat välineet olis, jos haluun pään sekasin ja unohtaa kaiken. Viimeks lääkkeistä ja alkoholista sain upeita ideoita juoksennella autotiellä ja loikkia sillan kaiteilla. Nyt olis kyllä ihan sama, vaikka tekisinkin niin. En jaksa eteenpäin se tuntuu liian vaikeelta. Samalla kuitenkin muistan, että tää on vaan ahdistava tunne, joka voi mennä ohi. Tosin I:stä alkanut huono tunne ei kuitenkaan ole lyhyt ja ne tulee hyvin nopeesti uudestaan, minkä muistan myös paremmin kuin hyvin.
Pitäiskö mun vaan luovuttaa? En mä osaa luovuttaa. Oon huono häviäjä, en kestä tappiota. Sehän tarkottais sitä, että oon huono.
In my dreams:
Goodbye my hopeless dream, goodbye my almost lover.
Please, come and kill me, take my life away with your own hands. That is my dearest wish to you my love. It's the easiest thing to do. Easier than speaking, sayig things out loud, isn't it?
Koitti siis Kiva Keskiviikko kaikki oli ihanaa, I:n kanssa oli kivaa ja naurettiin ja naurettiin ja tuntu hyvältä, että se oli mun lähellä. Sitten tuli Tuska Torstai aluks kaikki hyvin, sitten ku salama kirkkaalta taivaalta kaikki oli taas siinä samassa vanhassa paskassa. En jaksa tätä enää, mut on pakko jaksaa? Voisko mun elämän sammuttaa vähäks aikaa ja jatkaa myöhemmin. Tai sitten jäisin vaan sinne sammuksiin. Se ois kaikkien kannalta varmasti parempi. Varsinkin I:n sen ei tarvis enää sietää mun läsnäoloa ja sitä että sen on pakko nähä mua 5pv viikossa. Yrittääkö se karkottaa mut tällein. Ois voinu ajatella muakin sanomalla asiat suoraan, eikä käyttämällä pantomiimi tekniikkaa, jossa täytyy arvailla, että mitähän tää homma nyt on. Eikö ois helpompaa vaan sanoo mulle, että ''kiitos ja näkemiin oli hauska tuntee tai vähemmän hauska'', kunhan se totuus nyt sieltä jollakin keinolla tulis ymmärrettävästi ilmi. TAI EDES LAPULLA mulle kelpaa mikä vaan keino kunhan siinä selviää miten asiat on, eikä tarvii ruveta pelaamaan mitään arvuuttelu pelejä. Raivostuttaa, ku jotkut pistää toisten päät sekasin, eikä loppua näy, eikä tule mitään ymmärrettävää selitystä ja niin pois päin.. Huoh..
No, mutta oli täs päivässä jotain kivaakin, nimittäin käytiin vähän eräässä kaupassa, yhden tärkeän kaverini kanssa ja meillä oli taas niin väsynyttä läppää, että.. Minä ja T satiin vielä samana päivänä ostos käyttöönkin pienellä avustuksella. Kunpa mäkin saisin sellasen vielä tänne mun huoneeseen, kunhan ekana saan tän omaks. Toivottavasti siinä ei kestä kauaa. Sitten saan nauttia hiljaisuudesta ja tulevasta ostoksesta. En voi mainita, mikä ostos on, koska se paljastaisi liikaa.
Ois pitäny hävittää noi lääkkeet, ettei tule tehtyä mitään tyhmää, vaikkei se nyt kovin tyhmältä oikeastaan kuullostakaan. Kaikki tarvittavat välineet olis, jos haluun pään sekasin ja unohtaa kaiken. Viimeks lääkkeistä ja alkoholista sain upeita ideoita juoksennella autotiellä ja loikkia sillan kaiteilla. Nyt olis kyllä ihan sama, vaikka tekisinkin niin. En jaksa eteenpäin se tuntuu liian vaikeelta. Samalla kuitenkin muistan, että tää on vaan ahdistava tunne, joka voi mennä ohi. Tosin I:stä alkanut huono tunne ei kuitenkaan ole lyhyt ja ne tulee hyvin nopeesti uudestaan, minkä muistan myös paremmin kuin hyvin.
Pitäiskö mun vaan luovuttaa? En mä osaa luovuttaa. Oon huono häviäjä, en kestä tappiota. Sehän tarkottais sitä, että oon huono.
In my dreams:
You want some time alone
But I don't think I'll be that strong
I need to know
How much
How long
Where do I belong
How much
How long
Run to your mama
'Cause you can't stand the road
You better run and leave us alone
Run to your mommy before you lose control
Run and leave us alone
Don't know where I shall walk
I follow your steps
But something goes wrong
I need to know
How much
How long
Where do I belong
How much
How long
But I don't think I'll be that strong
I need to know
How much
How long
Where do I belong
How much
How long
Run to your mama
'Cause you can't stand the road
You better run and leave us alone
Run to your mommy before you lose control
Run and leave us alone
Don't know where I shall walk
I follow your steps
But something goes wrong
I need to know
How much
How long
Where do I belong
How much
How long
Goodbye my hopeless dream, goodbye my almost lover.
Please, come and kill me, take my life away with your own hands. That is my dearest wish to you my love. It's the easiest thing to do. Easier than speaking, sayig things out loud, isn't it?
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Afraid
Nyt se koitti tai oikeastaan jo eilen. Päätin ihan omaksi hyväkseni, etten pyri 43 kiloon, enkä 45 kiloon enkä 47 kiloon. En pyri mihinkään 'kiloon'. Oikeestaan, olin varmaan tehnyt päätöksen alitajuisesti jo kauan sitten, mutta eilen se putkahti mieleen. Joten otan noi turhat asiat pois tosta sivusta. Saatan joskus laittaa jotain muuta sinne, jotain kivaa. EN painoja pituuksia tai muuta turhaa.
Pappadappadaa.. taas sitä mennään. Mua pelottaa eräs ihminen. Ei, se ei oo mitenkään kauhistuttava ulkomuodoltaan eikä persoonaltaan, vaan mä pelkään siinä sitä, mitä se voi tehä mulle, henkisesti. Yks väärä sana, liike, katse, äänne, ele ihan mikä vaan, saa mut horjumaan pahasti. Mun sydämen itkemään ja pelkäämään, vaikka ei välttämättä olis syytä. Eikä se luultavasti tarkota sitä, mutta kaikki mitä on tapahtunu meijän välillä, on saanu mut täysin sekasin ja hämilleni.
Pelkään eniten ehkä just sitä, että hetken sieltä tulee jotain kivaa kuten sen ihana hymy, kauniit silmät, joita rakastan, kattoo muhun ilman vihaa tai pehmeet huulet kertoo innostuneesti hyvin/huonosti menneestä kokeesta. Noita hetkiä ei voi muuta kuin rakastaa.
Taustalla kuitenki pelkään koko ajan millon se vaihtuu vihaisen oloiseen hymyn vastakohtaan, paheksuviin silmiin, jotka katsovat kuin olisin maailman vihatuin ihminen, nyrpistyneisiin huuliin, jotka puhuvat sadan vuoden katkeralla hiljaisuudella.
Kerran näin unta, että kyseinen henkilö ja minä oltiin istumassa jollain puiston penkillä ja hän sanoi mulle, että: '' Anteeks, että oon ollu ihan tyhmä''. Ja anto suukon mun poskelle. Pusun saatuani, hymyni oli niin leveä, että se ois voinu ylettyä vaikka afrikkaan asti. Se oli ihanin uni, mitä oon ikinä nähny. Se oli niin todentuntuistaki, että tietenki menin aluks luulemaan(toivomaan), että se on totta. Paras osuus oli se pusu tietenkin. Tuntu, että olin oottanu sitä pusua sata vuotta. Unessa odotus on ohi, mutta todellisuudessa odotan sitä pusua, vaikka en sitä koskaan saiskaan.
Ei ole kyllä vaikeeta arvata kenestä puhun. Pariin miljoonaan kertaan tässä blogissa mainittu, hups.
Aika kuluu ihan siivillä ja mun olis pitäny tää aika tehä ihan jotain muuta, mutta tää kirjottelu venyy aina kauheen pitkäks. No nyt nukkumaan ja teen ne asiat sitten huomenna.
Pappadappadaa.. taas sitä mennään. Mua pelottaa eräs ihminen. Ei, se ei oo mitenkään kauhistuttava ulkomuodoltaan eikä persoonaltaan, vaan mä pelkään siinä sitä, mitä se voi tehä mulle, henkisesti. Yks väärä sana, liike, katse, äänne, ele ihan mikä vaan, saa mut horjumaan pahasti. Mun sydämen itkemään ja pelkäämään, vaikka ei välttämättä olis syytä. Eikä se luultavasti tarkota sitä, mutta kaikki mitä on tapahtunu meijän välillä, on saanu mut täysin sekasin ja hämilleni.
Kerran näin unta, että kyseinen henkilö ja minä oltiin istumassa jollain puiston penkillä ja hän sanoi mulle, että: '' Anteeks, että oon ollu ihan tyhmä''. Ja anto suukon mun poskelle. Pusun saatuani, hymyni oli niin leveä, että se ois voinu ylettyä vaikka afrikkaan asti. Se oli ihanin uni, mitä oon ikinä nähny. Se oli niin todentuntuistaki, että tietenki menin aluks luulemaan(toivomaan), että se on totta. Paras osuus oli se pusu tietenkin. Tuntu, että olin oottanu sitä pusua sata vuotta. Unessa odotus on ohi, mutta todellisuudessa odotan sitä pusua, vaikka en sitä koskaan saiskaan.
Ei ole kyllä vaikeeta arvata kenestä puhun. Pariin miljoonaan kertaan tässä blogissa mainittu, hups.
Aika kuluu ihan siivillä ja mun olis pitäny tää aika tehä ihan jotain muuta, mutta tää kirjottelu venyy aina kauheen pitkäks. No nyt nukkumaan ja teen ne asiat sitten huomenna.
lauantai 5. marraskuuta 2011
Silence I love you
Harmittaa, koska en voi puhua mun kavereille enää, jos mua painaa joku asia. Haluaisin, mutta se on parempi olla vaan hiljaa ja yksin. Mulla ois ihan keuheesti kaikkee asioita mitä haluisin kavereiden kanssa jutella ja pohtia, mutta en voi enää. Meinaan useesti ruveta juttelee tietyille henkilöille mua painavista asioista tai jostain muustakin, mutta nykyään yleensä mietin hetken ja sitten annan asian vaipua unohduksiin. Tai en ainakaan tuo ajatusta ihmisten ilmoille. Oon vähentäny myös kavereiden kanssa olemista, se on ollu helppoo, koska ei ne kauheen useesti pyytele mihinkään. Ainakaan enää. Tosin yks mun aika uus tuttavuus pyytää mua aika usein jonnekkin. Ihmettelen syvästi miks.
Ihmettelen myös, sitä miten jotkut ei osaa koskaan olla hiljaa tai olla hiljaisuudessa. Hiljaisuus on ihanaa, hijaisuudesta pitää joskus osata nauttia. Ei aina tarvii olla musiikkia ja hälinää. Saisinpa jo oman huoneen ni saisin olla rauhassa. Toiset kun ei osaa arvostaa hiljaisuutta. Ja kyllä kavereiden kanssakin täytyy osata olla vähän aikaa hiljaa ja olla herpaantumatta siitä että tulee tauko puheeseen. Mitä se haittaa? Kai sitä pitää välillä hengähtää. Tilanteen voi halutessaan tulkita joko postitiiviseksi tai nagatiiviseksi, ihan miten haluaa. Ite aina sellasen tilanteen tullen mietin, että kummallahan tavalla kanssaolijani hiljaisuuden tulkitsee. Jos henkilö on seurustelu kumppani niin musta on ihanaa olla hiljaa toisen lähellä, olla vaan hiljaa ja kuunnella sydämen tykytystä.
Noniin, ei ois pitäny ruveta ajattelee miten ihanaa on olla toisen vieressä ja kuunnella sen sydämen ääntä. Mielen valtaa heti alakuloisuus, kaipaus, yksinäisyys ja tietenkin exä tulee mieleen. Oon muuten huomannu, että oon välttäny exä sanan käyttämistä, koska en haluu myöntää vieläkään, että se on ohi. Nyt meinasin vaihtaa ton sanan, mutta antaa olla. Olkoon se protesti omaa päätäni vastaan.
Ja mitä on ne kaikki perustelut, että miks on kivaa/hyvä olla sinkku.
1. Saa flirttailla. No eikö sen seurustelukumppanin kanssa flirtaillu oo kivempaa. Musta ainakin.
2. Ei tarvii ilmotella menemisistään. Ei mun tarvii ilmottaa, jos oon sen kanssa menossa tai se on mukana. Ja ei mua muutenkaan haittais ilmottaa, että meen kaverin kanssa ostoksille.
3.Oma aika. Kuka sitä tarvii? Haudassa on omaa aikaa riittämiin, voi pohdiskella niitä yhteisiä hauskoja aikoja sitten. Eiköhän sitä omaa aikaa voi järjestää, vaikka ois suhteessa.
Ja onhan noita vaikka ja mitä..
Aiheet meni nyt kyllä ihan kauas pois siitä mitä oli aikomus kirjottaa, mutta ei se mitään.
Ihmettelen myös, sitä miten jotkut ei osaa koskaan olla hiljaa tai olla hiljaisuudessa. Hiljaisuus on ihanaa, hijaisuudesta pitää joskus osata nauttia. Ei aina tarvii olla musiikkia ja hälinää. Saisinpa jo oman huoneen ni saisin olla rauhassa. Toiset kun ei osaa arvostaa hiljaisuutta. Ja kyllä kavereiden kanssakin täytyy osata olla vähän aikaa hiljaa ja olla herpaantumatta siitä että tulee tauko puheeseen. Mitä se haittaa? Kai sitä pitää välillä hengähtää. Tilanteen voi halutessaan tulkita joko postitiiviseksi tai nagatiiviseksi, ihan miten haluaa. Ite aina sellasen tilanteen tullen mietin, että kummallahan tavalla kanssaolijani hiljaisuuden tulkitsee. Jos henkilö on seurustelu kumppani niin musta on ihanaa olla hiljaa toisen lähellä, olla vaan hiljaa ja kuunnella sydämen tykytystä.
Noniin, ei ois pitäny ruveta ajattelee miten ihanaa on olla toisen vieressä ja kuunnella sen sydämen ääntä. Mielen valtaa heti alakuloisuus, kaipaus, yksinäisyys ja tietenkin exä tulee mieleen. Oon muuten huomannu, että oon välttäny exä sanan käyttämistä, koska en haluu myöntää vieläkään, että se on ohi. Nyt meinasin vaihtaa ton sanan, mutta antaa olla. Olkoon se protesti omaa päätäni vastaan.
Ja mitä on ne kaikki perustelut, että miks on kivaa/hyvä olla sinkku.
1. Saa flirttailla. No eikö sen seurustelukumppanin kanssa flirtaillu oo kivempaa. Musta ainakin.
2. Ei tarvii ilmotella menemisistään. Ei mun tarvii ilmottaa, jos oon sen kanssa menossa tai se on mukana. Ja ei mua muutenkaan haittais ilmottaa, että meen kaverin kanssa ostoksille.
3.Oma aika. Kuka sitä tarvii? Haudassa on omaa aikaa riittämiin, voi pohdiskella niitä yhteisiä hauskoja aikoja sitten. Eiköhän sitä omaa aikaa voi järjestää, vaikka ois suhteessa.
Ja onhan noita vaikka ja mitä..
Ps. Kaikkea ei kannata ottaa ihan kauheen vakavasti kuitenkaan, mutta oon tosiaan tota mieltä kärjistetysti tietenkin..
Aiheet meni nyt kyllä ihan kauas pois siitä mitä oli aikomus kirjottaa, mutta ei se mitään.
En voi käsittää, miten ihanaa on vaan pitää toista kädestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)