I'm a mess who's dying inside

Mitä mulle on tapahtunu. Viime torstaista lähtien musta ei oo tuntunu oikein yhtään miltään. Tunneko mä enää mitään. On tosin ollu helpompi olla kavereiden kanssa. Tää tuntuu ihan oudolta. En välitä oikein mistään, mulle on ihan sama et mitä mulle käy. Laihtumisesta en kuitenkaan ole päästänyt irti ja oon laatinu tiettyjä sääntöjä tähän touhuun ja ajattelin et laihutan niin terveellisesti ku pystyn(nii just), saa nähä mitä siitäki tulee.  Joka tapauksessa aijon tavoitteeseeni päästä!

Uudet säännöt:

1. Ei missään nimessä saa oksentaa(se on huijausta!) vaikka ois kuinka kauhee olo niin EIEIEI
2. Jos syön niin jaan ne kolmeen osaan eli saan syyä 3 kertaa päivässä KORKEINTAAN, mielummin ei yhtään mut se on aika harvinaista nykyään tälläselle ahmatille... JA alle 800kcal !
3. Ei syöntiä kello 19.00 jälkeen
4.Pitää syödä terveellistä ruokaa eli ei herkkuja.
5. Lasien rikkominen käteen = kielletty. Siitä jää vaan rumia arpia. Viime viikolla vuoti toi yks aika pahasti ja siitä jää taas niin ihana ruma arpi, että ei hyvänen aika..
6. Pureskele ja sylje kaikki 'ei toivottu'.

Saa sit nähä et miten tää sujuu. Oon viimeaikoina harrastanu tota pureskelua ja sylkemistä aika paljon. Se on jotenki helppoo, vaikka taitaa siitä jotain kaloreita silti tulla :/

En jaksa nyt kirjottaa enempää, en oo saanu ajatuksia selvitettyä mihinkään suuntaan..

The story of us looks a lot like tragedy now

Tervetuloa uusi piristys eli lukija! Edes jotain hyvää tähän päivään, menny ihan huonosti tää ja eilinen päivä. Ärsytys on suuri, sillä pilasin hyvin onnistuneen treeniputken ahmimalla ja juomalla. En taida koskaan oppia. Mun ei kuitenkaan kannata jäähä rypemään tähän itsesääliin vaan odottaa huomista ja jatkaa aherrusta. Olin niin ylpee itestäni, mutta arvatenkin tällänen pullukka ratkee ahmimaan. Niinpä tietysti. Taas kaksi päivää kauenpana tästä:

En oikein tiiä itkettääkö mua vai mikä nyt on. Oon tässä jo meinannu pari kertaa ruveta itkemään. Ekaks hymyilen ja sitten mua itkettää. Itkettää, mutta en pysty itkemään. Oon itkeny itteni kuiviin nähtävästi. Ei siis ollu yhtään yllätys et se mun 'onnellisuus' kestää vaan hetken. I on taas sekottamassa mun pään ja sitä rataa. When does this hell end?

Yritän pysytellä poissa keittiöstä, koska tää päivä on menny muutenkin päin seinää niin mulla jumittaa päässä sellanen ajatus, että voisin muka ottaa jotain. Eihän se niin mene, mitä vähemmän syön sitä parempi. Nyt täytyy vaan pysyä lujana! Mä pystyn olla ottamatta mitään.