Just close your eyes and pretend this is a dream.

 Itkettää. En tiedä miksi itken. Pelottaa huominen, koska näen hänet (luulavasti) Itken ainakin, jos en näe. Tiedän sen. Sisälläni on valtava kaipuu hänen ääneensä, silmiinsä kaikeen. Siinä on sitten taas selittämistä, että miksi kyyneleet.. En kuitenkaan sano sitä ääneen. En sano enää mitään tiettyjä asioita ikinä ääneen, varsinkin hänen korviltaan minun täytyy pitää sanani kaukana. Ellen murru täysin.

En saa unta taaskaan. Milloin viimeksi olen nukkunut hyvin ja ilman, että heräilisin koko ajan ja näkisin painajisia? En muista edes. Eilistä en voi laskea, koska sain rauhoittavan lääkkeen eräältä kun tarpeeksi kinusin. Halusin tietää millainen olo siitä tulisi. No nukuin sitten ainakin 15 tuntia. Ja nukuin hyvin. Aamulla oli iloinen olo, tosin vähän myöhemmin oloni vaihteli iloisesta todella oudon sekavaksi.  Ja koko päivä jatkui samaan malliin. Pidin itseäni kasassa kun näin ystäviäni. En kehdannut olla heidän varsinkaan yhden seurassa surullinen, koska emme olleet nähneet pitkään aikaan ja en halunnut pilata kaikkea. Taisin kyllä ehkä tehdä sen, sillä en jaksanut ihan koko aikaa olla normaali.

Päivän sekava olo johtui varmaan siitä etten ollut syönyt kunnolla. Olin suunnitellut edellispäivänä ennen rauhoittavan ottoa, että saisin syödä seuraavan kerran  aamulla 2 leipää outojen reseptieni mukaan. (teen aina jotain ihan ihme sekoituksia ja tungen vain kaikkea mitä löytyy) En yhtään tiedä mistä tämä tapa on tullut. En osaa syödä normaalisti, en tee leipää jossa on voita, juusto ja kurkkua. Leivässäni on salaatin kastiketta, mausteita, jugurttia, rahkaa, ruokakermaa.. mitä ikinä keksinkään. Enkä myöskään osaa syödä vähän. Jos syön syön paljon. Ateriakoot ovat hämärtyneet jo kauan sitten.

En kuitenkaan tehnyt leipiä. Otin noin 4 lusikallista rahkaa ja kahvia, sitten lähdin pyöräilemään. Minun oli tarkoitus ottaa omena mukaan, mutta unohdin. (Ihan siis sen takia etten ahmisi myöhemmin) Unohdin omena, mutten ahminut, mikä ihana tunne. En uskonut pystyväni tähän. Tuntuu, että nyt olen taas raiteilla. Lupaan itselleni, että pääsen tavoitteeseen taas. Vain tavoitteeseen ja sitten olen tyytyväinen ja lopetan tämän turhuuden.



Kuvittelin taas, että pääsen eroon viiltelystäkin. turha toivo. Nyt se houkuttaa kamalasti, kun olen kerrankin yksin, eikä tarvitse mennä sateeseen ja ukkoseen lasin kanssa. Haluan jotain parannusta olooni. Minua ahdistaa, koska pelkään. Pelkään, että välimme rikkoutuvat taas suloisen enkelin kanssa. Hän voi tehdä minulle niin paljon niin vähällä. Hän voi saada minut itkemään tuosta vain ja hän voi jopa saada minut kuolemaan.  Hyss, en juuri myöntänyt tuota, joku saattaa jopa lukea tämän.

Haluan huutaa. 

You say I'm important to you. Please, don't say it if you can't show it

Mulla on tässä ollu vähän taukoa. On mulla ollu vaikka mitä kirjotettavaa, mutta en oo jaksanu tai saanu aikaseks kirjottaa mitään, enkä pahemmin kommentoidakkaan :/ Nytkään ei oo oikein huippu olo. Mulla on ihan kauhee väsymys ja uupumus. Oon kuluttanu aikani treenaamiseen ja lukemiseen.

 

Tänään päätin alkaa juomaan proteiinijauhetta. Tuntuu oudolta käyttää sellasta, koska oon aina ollu vastaan kaikkee 'ei luonnollista'. Toisaalta oon ollu lääkkeitäki vastaan, mutta nyt suorastaan en jaksa oottaa et saisin seuraavan. Vai onkohan se addiktio? :D No ei. Miten samassa painossa jumittamine tuntuukin niin ärsyttävältä, paitsi jos se ois sopiva ni sit se ei tietenkään haittais.

Miks ihmisten pitää tehä asiat niin hankalaks. Vituttaa tällänen. Miks jotkut näyttä tunteita liikaa ja jotkut ei sitten osaa ollenkaan.. Argh. Menee hermot tälläseen. Tarviin vastauksia. Tästä ei muuten tuu yhtään mitään. En jaksa kirjotella kauheesti joten kuvat kertoo.

For you my dear, even though I know you hate it:

But you've already forgotten.

Why you just don't.

Monsters haven't win me yet. Seems they have won you.

Why are you so scared to let the monsters go?

Once again a big question on my mind

Waiting for to be answered

Deep down inside

Realizing

I manage to kill myself

Before, I get the answer

I feel like I tried so hard, but got nothing out of it.

''En selviä pimeistä öistä

Öistä ilman sua

Miksi tunnen näin

Miten pääsen eteenpäin

Ilman sua''

-H

Mun kaverit ei tiedä, että harrastan tollasta pientä runoilua. En kehtaa näyttää niitä niille. Ei ne kuitenkaan oo mitään näyttämisen arvosia. Toi ei todellakaan oo parhaimmasta päästä, mutta en viitti laittaa niitä muita tänne kauheesti.

Haluan nukkumaan, mutta en jotenkin vaan pysty. Tuskin saan edes unta, tuntuu niin turhalta ja tyhmältä. Haluan kuolla pois. Heikottaa, vaikka oon tänään syöny jopa kaks leipää, joissa oli päällä ties mitä. Ei tarvinnu kauheesti yrittää olla syömättä, en tiedä miksi. Ehkä se johtuu tästä kauheesta olosta, jonka syy on tuntematon. Tai sitten oon aatellu liikaa I:tä taas. Siitä on niin pitkä aika ku oon kuullu sen äänen tai puhunu sille, enkä varmaan koskaan enää pääse puhumaankaan.

Mä oon jo jonkun aikaa vammaillu 47-51kg painossa ja haluan nyt oikeesti edetä. Miten sen 10kg pudottaminen oli niin helppoo ja nyt tällänen kauhee vammaus. Aina ku menee hyvin sitten jossain vaiheessa ahmin jotain epäterveellistä. En yritä tarpeeks. Ehkä perun itselleni antaman lupauksen, että saisin syödä aamulla omenan tai banaanin. Mua pelottaa, koska en halua syödä. Ja mun siis tosiaan piti alkaa syömään kuten normaalit ihmiset. Se haave on purjehtinu kauas pois. Tuntuu kun lihoisin jo yhdestä hedelmästä. Olisinkin halunnu syyä tänään banaanin, mutta en pystyny.

Oon tuhlannu koko kesäloman tähän turhaan painosta huolehtimiseen. En oo nauttinu kesästä ja se on jo kohta loppu. Harmittaa, mutta ei sille voi nyt mitään ja luulen loppu kesän menevän samalla kaavalla. En vaan pysty lopettamaan.

Haluaisin oksentaa kaikki ajatukset mun päästä tähän, mutta en pysty/osaa/kehtaa. Ja nää ajatukset pelottaa ja ahdistaa mua. En taho ajatella mitään.

My tears have stopped from falling,  for now on I'll bleed it out.