Don't worry.

Oon muuttunu iha kauheesti siitä millo viimeks oon kirjottanu. Oon kasvanu henkisesti tosi paljon ja melko ''lyhyessä'' ajassa. Se on paras tunne kun ymmärtää miks on käyttäytyny joskus jollain tavalla tai miks jotain on tapahtunu. Kaikella tällä on ollu tarkotus. Tuskan kautta oon kasvanu paremmaks ihmiseks. Se ei muuttanu mua ilkeeks ja itsekkääks, mikä olis musta jotenkin loogisempaa. Oon kuitenki ilonen että musta tuli sympaattinen kaikesta tästä.

Enää en aijo tappaa itseäni, viillellä yms vaikka oliski mieli maassa. Ahdistusta on mutta en ota sitä niin raskaasti ku nuorempana. Vaikka haluankin takaisin sinne ahdinkoon olen iloinen tästä tilanteesta. Haluan sinne vain siksi koska rakastan rakkauden tuskaa ja näinä lähiaikoina oon alkanu tuntee sitä taas. Siltikään se ei saa mua tekemään itelleni mitään ja tavallaan on vaan kiva tuntea sitä kun ei tarvitse miettiä itsensä tappamista, Toki sekin tulee välillä mieleen, mutta se ei ole samanlaista kuin ennen.

Mun kaveri-piiriki on muuttunu aika paljon. Mulla ei nimittäin ole kavereita haha. Ehkä yhet sisarukset on. Muut on päättäny olla tykkäämättä musta koska mulla on ollut niin hankalaa nämä vuodet kun ollaan tunnettu. Kapeakatseista porukkaa.. No ei oo mun häviö. Ja toinen syy olikin se että olen antisosiaalinen. Kivoja frendejä hei.

On sit vielä yks mut en oikee tiiä viittinks siitä mainita mitää. Diskriminoi mua nykyää koko aja ja aina se on oikeessa. EI hei oo mitää välii kamu! Chill chill...

Mitäs muuta. Yritän löytää jotain tarkotusta elämälle mutta se taitaa olla vaan se että elää. Ei halua kuolla kesken ja menee loppuun saakka millon se tuleekaan. Musta siinä on aika hyvä tarkotus elämälle plus sitten se että auttaa kaikkia ketä voi ja on kiltti kaikille  sillonki vaikka ne ei ois kilttejä sulle.

Words with no meaning
have kept me dreaming

All you never say is that you love me so
all i'll never know is if you want me
If only I could look into your mind
Maybe then I'd find a sign
Of all I want to hear you say to me

I simply destroy it all.

Piristävä lenkki takana. Se ois saanu olla pitempikin, mutta nyt ei valitettavasti ollu aikaa. Tekosyitä. Kesällä oli niin paljon enemmän aikaa kaikkeen. Tuhlasin kesänkin kaikkeen turhaan eli ahmimiseen ja oksentamiseen. Kraah. Oisin voinu olla paljon järkevämpi sillon, mutta olihan mulla sillon vähän kaikkee muutakin sotkua sekottamassa mun päätä. En oo koskaan seonnu niin pahasti.

Lenkillä tulee tosiaan mietittyä kaikkea. Ois tosi kiva jos saisin jotenkin nauhotettua mun ajatukset siinä samalla, että voisin kuunnella ne jälkeenpäin, koska unohan kuitenkin aina suurimman osan niistä. Mulle tulee aina jotain järkevääkin älyttyä ja ajateltua. Tänään vai eilenkö se oli, mulle tuli mieleen, tai musta tuntu et en tee tätä kaikkee itteni takia. Musta tuntuu, että haluan näyttää kaikille niille, jotka on käyttäny mua hyväks, vahingoittanu mua ja heittäny suolaa haavoihin. Plus muu shaiba.

Tässä on tullut mietittyä, että mikä mussa oikein on vikana? Aina mut on jätetty yksin, hyljätty tai muuta, vaikka oon ainakin omasta mielestäni ollut hyvä ystävä ja aina haluan auttaa, jos joku tarvitsee jotain. Mua tosin ymmärretään väärin aika usein. Mun sosiaaliset taidot ei ole mitään kymppiä eikä ehkä ees kuutosta. Oon ujo ja sekös on mahtava aines kaiken tuhoamiseen.

 Oon huomanut myös, että mun kaverit ei useinkaan uskalla sanoa mulle asioita suoraan, mikä on tosi ärsyttävää. Johtuuko se siitä et ne tietää et oon herkkä? Vai mitä peliä tää on? En mä kuole, jos saan palautetta, vaikka jos joku mun piirre on ärsyttävä jonkun mielestä ja se ois korjattavissa, asiasta sanomalla, miksi sitä ei voi tulla sanomaan. En usko, että rupeen itkee siitä, vaikka oonkin herkkä. Tekis mieli huutaa kaikille, mutta musta tuntuu, että se ei muuttais mitään. Oon nimittäin sen jo kerran tehnyt eri kavereille tosin, nykyään ex-kavereille. Ja jätin sen huutamisen, sanoin sen vain päin naamaa. Eipä auttanut.

Kaikesta sosiaalisesta epäpätevyydestä huolimatta, oon jotenkin onnistunu pitämään mun nykyiset ystävät joten kuten, eikä ne luultavasti oo juoksemassa mua karkuun. Saattaa kyllä olla et ne juonii jotain Eksytä 'mun nimi' - projektia. Taidan olla vähän vainoharhainen. Sitä se jatkuva hylkääminen tekee. Outoo sinänsä, että uskallan melko paljon kuitenkin puhua mun asioista mun kavereille tai en oo sillei emotionaalisesti sulkeutunu, äh kukaan ei varmaan ymmärrä mitä selitän. Mun pitäs olla ihan suu supussa mun asioista ja oon tässä jättäny sanomatta aika monta juttua jo eli hyvin sujuu tää 'hiljeneminen'.

Kohta vois, vaikka ruveta tekee läksyjä. Oikein aikanen alotus, NOT.