I simply destroy it all.

Piristävä lenkki takana. Se ois saanu olla pitempikin, mutta nyt ei valitettavasti ollu aikaa. Tekosyitä. Kesällä oli niin paljon enemmän aikaa kaikkeen. Tuhlasin kesänkin kaikkeen turhaan eli ahmimiseen ja oksentamiseen. Kraah. Oisin voinu olla paljon järkevämpi sillon, mutta olihan mulla sillon vähän kaikkee muutakin sotkua sekottamassa mun päätä. En oo koskaan seonnu niin pahasti.

Lenkillä tulee tosiaan mietittyä kaikkea. Ois tosi kiva jos saisin jotenkin nauhotettua mun ajatukset siinä samalla, että voisin kuunnella ne jälkeenpäin, koska unohan kuitenkin aina suurimman osan niistä. Mulle tulee aina jotain järkevääkin älyttyä ja ajateltua. Tänään vai eilenkö se oli, mulle tuli mieleen, tai musta tuntu et en tee tätä kaikkee itteni takia. Musta tuntuu, että haluan näyttää kaikille niille, jotka on käyttäny mua hyväks, vahingoittanu mua ja heittäny suolaa haavoihin. Plus muu shaiba.

Tässä on tullut mietittyä, että mikä mussa oikein on vikana? Aina mut on jätetty yksin, hyljätty tai muuta, vaikka oon ainakin omasta mielestäni ollut hyvä ystävä ja aina haluan auttaa, jos joku tarvitsee jotain. Mua tosin ymmärretään väärin aika usein. Mun sosiaaliset taidot ei ole mitään kymppiä eikä ehkä ees kuutosta. Oon ujo ja sekös on mahtava aines kaiken tuhoamiseen.

 Oon huomanut myös, että mun kaverit ei useinkaan uskalla sanoa mulle asioita suoraan, mikä on tosi ärsyttävää. Johtuuko se siitä et ne tietää et oon herkkä? Vai mitä peliä tää on? En mä kuole, jos saan palautetta, vaikka jos joku mun piirre on ärsyttävä jonkun mielestä ja se ois korjattavissa, asiasta sanomalla, miksi sitä ei voi tulla sanomaan. En usko, että rupeen itkee siitä, vaikka oonkin herkkä. Tekis mieli huutaa kaikille, mutta musta tuntuu, että se ei muuttais mitään. Oon nimittäin sen jo kerran tehnyt eri kavereille tosin, nykyään ex-kavereille. Ja jätin sen huutamisen, sanoin sen vain päin naamaa. Eipä auttanut.

Kaikesta sosiaalisesta epäpätevyydestä huolimatta, oon jotenkin onnistunu pitämään mun nykyiset ystävät joten kuten, eikä ne luultavasti oo juoksemassa mua karkuun. Saattaa kyllä olla et ne juonii jotain Eksytä 'mun nimi' - projektia. Taidan olla vähän vainoharhainen. Sitä se jatkuva hylkääminen tekee. Outoo sinänsä, että uskallan melko paljon kuitenkin puhua mun asioista mun kavereille tai en oo sillei emotionaalisesti sulkeutunu, äh kukaan ei varmaan ymmärrä mitä selitän. Mun pitäs olla ihan suu supussa mun asioista ja oon tässä jättäny sanomatta aika monta juttua jo eli hyvin sujuu tää 'hiljeneminen'.

Kohta vois, vaikka ruveta tekee läksyjä. Oikein aikanen alotus, NOT.

If you’re not mine, can you at least not be anyone elses?

Syksy tulee ja sen mukana masennus. Aamuisin en millään jaksais nousta ylös sängystä ja lähteä kouluun. En jaksa puhua kellekkään, mutta jos näytän surulliselta enkä puhu, kaikki kyselee ja blablabla en jaksa vastata niitten kysymyksiin KOSKA SE EI AUTA MITÄÄN vaikka kertosin niille koko elämän tarinan miten kauhee ällöttävä ihminen oon ja miten mun elämä on täyttä paskaa. Ne vaan tokasis siihen et ''Kyllä, se siitä''. En haluu kuulla sitä. Se on valetta, ei niin tuu koskaan tapahtuu. Everything will not be alright.

Oon koko viikon saanu itteni nukutettua uneen itkemällä. Täytyy varoo, ettei porukat kuule. Ne ei saa myöskään kuulla mun toisesta harrastuksesta, johon kului tänään puoli tuntia vessassa. Laitoin musiikin huoneessani kovalle ja myös vessassa suihkun päälle. Toivon mukaan ne ei kuullu mitään. No kai ne ois sanonu jotai jos ois kuullu. Mun täytyy nyt kuitenkin päästä eroon tästä harrastuksesta. Sen jälkeen tulee ehkä hyvä olo, mutta se on kauheeta enkä halua muutenkaan jatkaa sitä.

Musta on outoo et vaikka tiedostankin tän kaiken vammaamisen syömisen kanssa ja et oksentelu ei todellakaan ole ok, niin musta tuntuu et mulla ei oo mitään ongelmaa, musta tuntuu et tän kuuluu mennä näin. Miks mä ajattelen näin? En ymmärrä yhtään mitään mun ajatuksista ja toivoisin et mun ei tarvis ajatella mitään. Ajattelu sattuu, en jaksa ajatella, haluun vaan maata sängyllä ja olla ajattelematta mitään, kuunnella musiikkia taustalla. Sitä oon tehnykki, mutta kumpa voisin jäähä siihen iäks, tai ainakin niin kauaks aikaa et kaikki korjaantuu. Kuinka kauan siihen sitten meneekään. Kuukausi..kaks..vuosi..kolme vuotta.. ikuisuus?

Roses are red, Violets are blue, she’s for me, not for you, and if by any chance, you take my place, I’ll take my hand, and smash your face.