Mun olis pitäny lähtee kaverille jo tunti sitten, mutta täällä mä vaan kotona. Ekaks lähtö pitkitty sen takia, koska söin jotain mitä ei pitäny(ei ois haitannu syöminen, jos oisin syöny jtn kunnollista), sitten jouduin odottamaan pitkän ajan ennen ku pääsin lähtemään lenkille. En oo näköjään päässy vieläkään yli siitä 'huono' ja 'hyvä' ruoka jaottelusta. HUOH.. mutta ainakin syön normaalia terveellistä lämmintä ruokaa. Ja tarina jatkuu eli ennen lenkkiä menin vessaan katoin peilikuvaani ja rupesin itkemään. Siinä taas meni lisää aikaa. Sitten lihaskuntoa tehdessä rupesin uudelleen itkemään ja vähän aijan päästä taas uudelleen ja uudelleen. Ja nyt taas, vaikka oon käyny lenkillä ja tehny, vaikka mitä. Musta tuntuu taas siltä eli turvonneelta läskipallerolta.
Mun täytyy pitää mielessä, että se tunne ei luultavasti kestää enempää ku tän päivän. Ja vaikka mua houkuttaakin jäädä kotiin, niin menemällä kaverini luokse voin haastaa tän ahdistuksen tunteen. En saa antaa sille valtaa enää.
Nyt en kirjottele enempää, koska täytyy kerätä itteni ja lähtee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti