Mua pelottaa, mutta en tiedä mikä.

'EN

JAKSA

ENÄÄ hengittää. Minun on lakattava puhumasta! En pysty muuttumaan olemattomaksi!'

Kädet. Niistä mä tykkään, mun käsistä. Mun kädet on ihan ok. Tosin tarkotan käsivartta, en vaan 'käsiä'. Niin, ainut asia mussa mitkä on ihan ok, siedettävät. Näin ollen voinkin kysyä itteltäni MIKSI MÄ TUHOON MUN KÄDET. Et saa! Lopeta!

Kättä polttaa, siru on varmaan jääny sisälle. Tarviin jotain kylmää. Hainkin pakastimesta jonkun jääpussin. Ah, käsi huutaa hallelujaa. En tee tätä enää ikinä, enen. Toivon, että en.

Eilinen oli outo. Oisin voinu kuolla, mut se ei hetkauta mua yhtään. Aamulla, joku psykologi kysy et säikäyttikö se asia mut. Mä vastasin et ei. No ei se mua säikäyttäny yhtään. Oikeestaan en oo mitään mieltä siitä. En kirjota eilisestä enempää, en halua et mut tunnistetaan.

Mua pelottaa joku asia, mutta en tiiä mikä. En oikein tiiä et mitä mä nyt tunnen, en kyllä varmaan mitään. En oo varmaan tienny pitkään aikaan. En tiiä mitään. Mulle kaikki on ihan sama. Haluan. Olla. Näkymätön. Miten se onnistuu. NO EN TIEDÄ.

Oon ollu melko tyytyväinen tän viikon syömisiin. En ole ahminut. En itseasiassa muista millon oon viimeks ahminu. Hyvä niin. Musta tuntuu, et ahmimiset on mun osalta ohi.

Ruoka ei maistu, vaikka aloitin tekemään tosi hyvää ruokaa äsken. Huomasinki et eihä mun tee mieli mitään. Laitoin kaiken siis takaisin kaappiin. Koitin kyllä väkisin syyä omenan, mutta ei niin ei.  Tänään en siis taida syödä enää tai edes yrittää. En jaksa. Voisin, vaikka lueskella yhtä tosi mielenkiintoista kirjaa. Sofi Oksasta! Jep, niin mä teen.

I'm a mess who's dying inside

Mitä mulle on tapahtunu. Viime torstaista lähtien musta ei oo tuntunu oikein yhtään miltään. Tunneko mä enää mitään. On tosin ollu helpompi olla kavereiden kanssa. Tää tuntuu ihan oudolta. En välitä oikein mistään, mulle on ihan sama et mitä mulle käy. Laihtumisesta en kuitenkaan ole päästänyt irti ja oon laatinu tiettyjä sääntöjä tähän touhuun ja ajattelin et laihutan niin terveellisesti ku pystyn(nii just), saa nähä mitä siitäki tulee.  Joka tapauksessa aijon tavoitteeseeni päästä!

Uudet säännöt:

1. Ei missään nimessä saa oksentaa(se on huijausta!) vaikka ois kuinka kauhee olo niin EIEIEI
2. Jos syön niin jaan ne kolmeen osaan eli saan syyä 3 kertaa päivässä KORKEINTAAN, mielummin ei yhtään mut se on aika harvinaista nykyään tälläselle ahmatille... JA alle 800kcal !
3. Ei syöntiä kello 19.00 jälkeen
4.Pitää syödä terveellistä ruokaa eli ei herkkuja.
5. Lasien rikkominen käteen = kielletty. Siitä jää vaan rumia arpia. Viime viikolla vuoti toi yks aika pahasti ja siitä jää taas niin ihana ruma arpi, että ei hyvänen aika..
6. Pureskele ja sylje kaikki 'ei toivottu'.

Saa sit nähä et miten tää sujuu. Oon viimeaikoina harrastanu tota pureskelua ja sylkemistä aika paljon. Se on jotenki helppoo, vaikka taitaa siitä jotain kaloreita silti tulla :/

En jaksa nyt kirjottaa enempää, en oo saanu ajatuksia selvitettyä mihinkään suuntaan..

I'm falling harder than I thought

Oon ihan hukassa, enkä tiiä mitä mun pitäs tehä. Mulla ei oo hajuakaan mitä mä voin tehdä millekkään. Puhuin tänään pitkästä aikaa parille mun kaverille, ja olihan se kivaa jutustella, mutta ei se auttanu mua yhtään. Ehkä kaikki muuttuu paremmaks aijan kanssa tai sitten ei. En uskalla toivoo mitään hyvää, petyn kuitenkin. Oon pettyny niin monesti ku oon aatellu et mä pääsen nousemaan tästä rotkosta johon oon vajonnu, mut sit putoon vaan pahemmin vielä syvemmälle.

Tänään oon syöny salaattia ja vähän jotai kanakastiketta ja sitten ISO FAIL eli kaks ja puol rivii suklaata, jotka meni sitten melkeinpä samantien vessasta alas. Älysin kyllä virheeni viimeisten kahen palan kohalla ja ennen ku nielasin menin sylkemään ne pois. Pystyin käymään oksentamassa, koska porukat oli käymässä jossain= ihme. Ne ei nimittäin koskaan oo missään ja se on ärsyttävää. Musta on outoo et ennen sanoin jyrkästi ei oksentamiselle, mutta nyt mua ei vois vähempää kiinnostaa muu ku se et saan tollaset turhat herkut poispoispois. Toisaalta, jos mulle tulee ihan mistä vaan ruuasta nykyään sellanen olo et haluun oksentaa niin, missä se raja sit menee. En halua oksentaa. Ja vaikka tänään sanoin itelleni et ei mun tarvii oskentaa ni silti mun jalat kävelee ku itestään vessaan. Saatan ehkä syyä vielä banaanin, jos se vaikka pysyis sisällä.

Miks lemmenjuoma ei voi olla totta. Tarviisin sitä tosi pahasti nyt. Pitää varmaan koittaa sitä Harry Potterin viimesessä osassa olevaa lemmenjuoma ohjetta :'D Miks mä ikinä kuvittelin et voisin olla pelkkä kaveri, eihän siitä tuu yhtään mitään. Miks se on niin vaikeeta. Ja miks I:n täytyy tehä siitä vielä vaikeempaa. Se varmaan tekee sen tahallaan, mut toisaalta en voi uskoo siitä et se tekis sellasta, mutta kuitenkin onhan se satuttanu mua aika paljon, joten miks ei. Muutenkin se näyttää olevan ihan ku se ois ilonen (tavallaan), eikä ero ois vaikuttanu siihen mitenkään. Et se pystyis vaan olee ihan ku mitään ei ois koskaan ollu meijän välillä.

Musta tuntuu aika usein siltä, et tuhoon kaiken mun ympäriltä. Kaikki katoo. En oo kauheesti ollu yhteyksissä mun kavereihin ainakaan koulun ulkopuolella ja noh, koulussakin vaa oon ehkä enemmän omassa pikku maailmassani. Toisaalta en ees jaksa nähä ketään. Kouluunki on tarpeeks vaikee saaha aikaseks lähtee nimimerkillä 'joka aamu myöhässä'. Tarviin lomaa. Krhm, vastahan se kesäloma oli..

I saa mut itkemään, suuttumaan, hulluks, rakastumaan, ihailemaan, sekoilemaan, hymyilemään, perhoset lentelemään vatsassa, surulliseks, sekavaks, iloseks, ahdistumaan, voimakkaaks, heikoks, hyvälle tuulelle, huonolle tuulelle, huokailemaan, epävarmaks,   tekemään itsestäni idiootin, punastumaan, hengittämään, haukkomaan henkeä...

En ois ikinä aatellukkaan ku me tavattiin, et mulla ois mitään mahollisuuksia I:n kanssa. Ihastuin siihen melkeinpä heti. Niin, kuumaa kamaa, että meinasin sulaa 8) En antanu mitään ihan parasta kuvaa ittestäni ekalla tapaamis kerralla(minä umpikännissä) Hups. On se vaan niin ihana<3 Kunpa se itekki sen tajuais. Ehkä munki pitäs tajuta jotain. Esimerkiks että oon ihan ok, ehkä.

We can't change the way we feel inside.

Get up
Come on
Why're you scared?

You'll never change what's been and gone

stop crying your heart out

 Samaa kuraa päivästä toiseen. Miks mun täytyy olla liian kiltti. En voi kuitenkaan parantaa maailmaa, vaikka haluaisin.  Miks en voi vaan antaa asioiden olla, sillä se saa mut vihaamaan itteeni. Toisaalta vihaisin itteeni vielä enemmän, jos antasin niiden olla, vaikka siitä seuraaki mulle itelleni kaikkee paskaa. Miks en voi vaan antaa olla? En pysty, en kykene, en osaa. Välitän liikaa.

 Miks en voi lopettaa välittämästä. Kaikkiha olis sit liian helppoa eli ei missään nimessä niin voi olla. Mut entäs jos se saa mut vahingoittamaan itteeni niin, mitäs järkee siinä on. No, ei mitään ei missään oo mitään järkee. En ymmärrä mun tunteista enää mitään, en osaa tehä asioille muuta kuin satuttaa itteeni. Itkeminenkään ei tunnu enää auttavan.

 Tänään söin koulussa paprikaa ja kurkkua. Oon syöny vaan kasviksia ja melonia tänään. NE ON TERVEELLISIÄ. Kysymys kuuluukin miks haluan oksentaa. En saa tehä sitä. Saan syödä! Saan syödä! Mutta kuitenkin koko ajan tälläki hetkellä välttelen ruokaa. En mene keittiöön, koska siellä on ruokaa. Mut mulla on lupa syödä! Miks siis välttelen. Mikä mua vaivaa..

Oon I:lle ku ilmaa. Se ei välitä musta enää. Oonko mä vaan vainoharhanen vai onks se oikeesti niin. Se olikin liian hyvää ollakseen totta. Pilaan kaiken ja oon epävarma itestäni. On tietyt harvat ihmiset kenen seurassa voin olla ilman pelkoa, tosin nyt niitä on yks vähemmän. Mulla ei ennen ollu ees kiusallinen olo vaikka oltas oltu sen kanssa ihan hiljaa. Joka hetki oli se millanen tahansa oli sen arvosta, mutta nyt se kaikki on poissa. I saa mut tuntemaan itteni arvottomaks sen käytöksellä. Mä kuitenkin yritin parhaani. Kiitos paljon.

Kellä kulta, sillä onni.

 Turha päivä, turhempi elämä, turhin minä. Tänään mulla on ollu koko ajan sellanen olo et millään ei oo mitään väliä, mulla ei oo mitään väliä. Oon täällä ihan turhaan. Mut täytyy poistaa, koska ei mulla tee mitään täällä. Huomenna, jos tää olo ei ala lähtemään turvaudun hetkellisesti helpottaviin keinoihin. Tosin mun ei pitäny tehä sitä enää mut ei sillä oo niin väliä enää. Jotenkin koomista et porukat tossa koneen toisella puolella kattoo telkkaria ja mä suunnittelen täs ties mitä eikä ne tiiä mitään.. Ne ei tiiä musta mitään, ei psykologista, ei mistään.

 

Haluan nukkua. Voinko vaan nukkua ikuisesti. Jos meen nyt nukkuman ja toivon ettei mun tarvis hertätä aamulla, toteutuuko se jos oikein kovasti pyydän ja anelen.

 

 En nykyään jaksa tehä yhtään mitään. En jaksa lähtee minnekkään. Koulunkäynti kärsii. Nytkin pitäs tehä läksyjä mut istun koneella. Mulle on kertyny kauheesti tekemättömiä tehtäviä. Fyysisesti jaksan vaikka juosta tunnin, pari tai enemmän, mutta henkisesti: Enjaksaenjaksaenjaksaenjaksaenjaksaenjaksaenjakaenjaksa

I shouldn't love you but I want to
I just can't turn away
I shouldn't see you but I can't move
I can't look away

And I don't know how to be fine when I'm not
'Cause I don't know how to make a feeling stop

Just so you know
This feeling's taking control of me
And I can't help it
I won't sit around, I can't let him win now
Thought you should know
I've tried my best to let go of you
But I don't want to
I just gotta say it all
Before I go
Just so you know

It's getting hard to be around you
There's so much I can't sayDo you want me to hide the feelings
And look the other way

This emptiness is killing me
And I'm wondering why I've waited so long
Looking back I realize
It was always there just never spoken
I'm waiting here...been waiting here

 

 

Everytime you hurt me I just want to kill myself

I want to dissapear

even though 

you might not know

how much you're hurting me

Syömisistä en sitten viitsi ees mainita.. liikaa, liikaa, liikaa.

Breakdown or Breakthrough?

Pelosta ja jännityksestä huolimatta kävin vastaanotolla. Tapaamisesta jäi todella positiivinen kuva ja tykkäsin olla siellä. Ensimmäistä kertaa asioista puhuminen jollekkin tuntui hyvältä. En oikein osaa selittää sitä tunnetta, mutta tuntu siltä et sitä oikeesti kiinnosti ja se ei pitäny mitään mun asioita vähäpätösinä. Käynnin jälkeen olin kuitenkin surullinen jostain syystä. Sain kuitenkin itteni kasattua jonkun aijan päästä ja pystyin olemaan melkein normaalisti ihmisten seurassa. Vähän ajan päästä tulin pirteämmäksi ja iloisemmaksi johtuen I:stä. Ku nään sen se saa mut hymyilemään vaikka se ei sanois mulle mitään.

You stole my heart
and you’re the one to blame 

and that’s why I smile
It’s been a while
since every day and everything has
felt this right
and now you’re turning all around
and suddenly you’re all I need,
The reason why I smile .

Kolun jälkeen matkalla kotiin tulin surulliseks ja rupesin tärisemään oudosti. Tuntu ku oisin saanu jonkun paniikki kohtauksen. Tuntu ku mun maailma romahtais. En ymmärrä yhtään mitään tästä päivästä

Söin terveellistä ruokaa enkä ahminut, mutta joku mun päässä sanoo et se oli liikaa.. Musta tuntu että haluan oksentaa kaiken. Olin luvannut itselleni etten syö yhdeksän jälkeen, mutta otin 1dl marjoja ja päälle vähän leseitä. Tunnen epäonnistuneeni ja oloni on ällöttävä. Niissä ei oo ees kauheesti kaloreita, ja ne on terveellisiä. Mitä ihmettä mun päässä liikkuu luulin jo et kaikki menis paremmin.

Huomenna aijon paastota! Toivottavasti onnistun.

Please, make me dissapear

Aamulla mulla oli vähän toivoa, siitä et tää päivä voisikin olla ihan ok. Toisin kuitenkin kävi(ylläri sinänsä) Olin taas koko päivän siinä mielentilassa et kohta täytyy hakee lasi jostain ja murskata se käteeni. Lenkillä (joka kesti yli kolme tuntia) toivoin lakkaamatta et mulla olis ollu se lasi siinä ja voisin vuotaa kuiviin. Lenkillä tulee ajateltua kaikkee ja mietin usein, mitä eri tapoja on kuolla. Aika usein mulle tulee mieleen et jäisin vaan seuraavan auton alle joka tulee eteen.

Kauankohan jaksan tätä. Yritän aina näyttää mahdollisimman iloiselta, ettei kukaan kysele mitään. En halua et kukaan saa enää tietää. Tosin aina en pysty peittämään sitä ettei kaikki oo hyvin. Ole hiljaa oot erinomaisessa kunnossa. Välillä katoan omiin ajatuksiini ja katson tyhjään ja monesti oon meinannu ruveta itkemään kaikkien eessä. Onneks oon saanu kyynelet pysymään poissa. Haluan naamarin, jossa hymyilen eikä kukaan näkis mitä sen alla on.  Onneksi kukaan ei kyseenalaista jos sanon 'Oon vaan väsyny' se menee helposti läpi.

Voisinkohan olla koulussa tollanen päässä? Ei taida onnistua..

Huomenna mulla on ekaa kertaa elämässäni käynti psykologilla. Pelottaa, hävettää ja kaduttaa. En ees tiiä minkä takia meen sinne. Oon ihan kunnossa. Ei mulla oo mitään ongelmaa. Ehei. Ja vaikka ois, en ansaitse käydä siellä. Taisin olla sekasin sillä hetkellä ku sinne lupauduin menemään.

 

Aamun 'toivonpilkahdus' saattoi myös johtua siitä, että paino oli laskenut vähäsen, vaikka musta tuntu et oisin syöny ihan liikaa edeltävänä päivänä. Olin kyllä käyny piiiitkällä lenkillä ja tehny tunnin lihaskunnon. Täytyy sanoo et olin ylpee ittestäni sen jälkeen. Nyt tuntuu et sekään ei tee mua iloseks.

Sydämeni palaa

miksi sytytit sen

jos et halua sen palavan sinulle