Why am I doing this?

Tässä ei oo mitään järkee. Miks mä haluan painaa just 45? tai 43? Mitä vikaa 47ssa on. Ja mitä väliä sillä painolla on. Tiiän et en oo läski, mut miks musta tuntuu siltä. En hyödy tästä yhtään mitään. Haluan vaan kadota, haluan pois. Voisinpa vaan lopettaa tän ku seinään, mut ei se niin vaan onnistu. Oiski helppoo vaan olla sillei et nyt saan syödä ja ottaa sitä mitä mieli tekee ilman omantunnon tuskia. Ääni mun päässä sanoo et oon laiskaläskihirveeällötys ja uskon sitä sokeesti ilman epäilystä että se valehtelis mulle. En saa syödä, koska oon huonoepäonnistuja.

Päätin yksi päivä ruveta tekemään ruokapäiväkirjaa. Noh, heti samana päivänä sain sellasen ahmimis kohtauksen, että päätin suosiolla olla tekemättä sitä. Surkimus. Tuntuu kauhealta lukea mitä on syöny. Kirjotin siis sellaseen joskus ylä-asteella saatuun kalenteriin ja huomasin et seuraavalla sivulla oli noin neljän vuoden takainen ''laihdutus suunnitelma'' Siinä luki et millon saan syödä ja mitä teen missäkin välissä. Tää laihduttaminen ei näköjään oo mikään uus juttu. Jostain syystä kuitenkin lopetin laihdutuksen ja lihoin takaisin. Tuossa keväällä rupesin vertailemaan itseäni muihin ja huomasin että olen läskein kaikista(ainakin omasta mielestäni) Halusin olla yhtä kaunis ja laiha. Halusin et oon täydellinen I:n mielestä.  Musta I on täydellinen. Ei ihmekkään et erottiin.

Eilen yöllä kun tulin kotiin kännissä tiesin, että menisin heti ekana jääkaapille. Siinä tuli sitten syötyä pitsaa ja jäätelöö. Tällä kertaa en kuitenkaan ahminut kuin hullu vaan otin melko maltillisesti, mutta liikaa kuitenkin. Oksentaessani päässäni joku sanoi ''Sun kuuluu tehä näin, tää on oikein, jatka!'' Saatuani kaikki ulos menin takaisin jääkaapille ja ajattelin että jos nyt syön ja oksennan kaikki minkä voin, niin huomenna ei tule kiusausta. Laittaessani palan pitsaa suuhuni sain kuitenkin paremman idean pureskella ja sylkeä ruuat. Ajattelin et sehän on hyvä idea. Tuntu samalta ku söis iha normaalisti, vaikkei nielasiskaan ruokaa. Tunsin olevani jotenkin älykäs ja että olin voittanu jotain. Kaikki muut oli menny nukkumaan joten sain syljettyä ruuat helposti suoraan vessanpönttöön.

Nyt mun päässä joku ääni sanoo et saisin mukamas syödä, mutta mun ei tee oikeestaan mieli ja en halua. Maha murisee, mutta se menee ohi. Söin yöllä joten en saa syödä tänään(vaikka ne tulikin samantien ulos) Haluan että huomenna vaaka näyttää alle 47! Toivon kovasti etten murru nyt. Pitää hiljentää nuo äänet, jotka yrittää keksiä tekosyitä et voisin syödä. Sillä vaikka ottaisin vaan porkkanan pelkään ottavani toisen ja vielä toisen sitten siirrynkin jo muihin ruokiin enkä pysty lopettamaan.

 

If you’re not mine, can you at least not be anyone elses?

Syksy tulee ja sen mukana masennus. Aamuisin en millään jaksais nousta ylös sängystä ja lähteä kouluun. En jaksa puhua kellekkään, mutta jos näytän surulliselta enkä puhu, kaikki kyselee ja blablabla en jaksa vastata niitten kysymyksiin KOSKA SE EI AUTA MITÄÄN vaikka kertosin niille koko elämän tarinan miten kauhee ällöttävä ihminen oon ja miten mun elämä on täyttä paskaa. Ne vaan tokasis siihen et ''Kyllä, se siitä''. En haluu kuulla sitä. Se on valetta, ei niin tuu koskaan tapahtuu. Everything will not be alright.

Oon koko viikon saanu itteni nukutettua uneen itkemällä. Täytyy varoo, ettei porukat kuule. Ne ei saa myöskään kuulla mun toisesta harrastuksesta, johon kului tänään puoli tuntia vessassa. Laitoin musiikin huoneessani kovalle ja myös vessassa suihkun päälle. Toivon mukaan ne ei kuullu mitään. No kai ne ois sanonu jotai jos ois kuullu. Mun täytyy nyt kuitenkin päästä eroon tästä harrastuksesta. Sen jälkeen tulee ehkä hyvä olo, mutta se on kauheeta enkä halua muutenkaan jatkaa sitä.

Musta on outoo et vaikka tiedostankin tän kaiken vammaamisen syömisen kanssa ja et oksentelu ei todellakaan ole ok, niin musta tuntuu et mulla ei oo mitään ongelmaa, musta tuntuu et tän kuuluu mennä näin. Miks mä ajattelen näin? En ymmärrä yhtään mitään mun ajatuksista ja toivoisin et mun ei tarvis ajatella mitään. Ajattelu sattuu, en jaksa ajatella, haluun vaan maata sängyllä ja olla ajattelematta mitään, kuunnella musiikkia taustalla. Sitä oon tehnykki, mutta kumpa voisin jäähä siihen iäks, tai ainakin niin kauaks aikaa et kaikki korjaantuu. Kuinka kauan siihen sitten meneekään. Kuukausi..kaks..vuosi..kolme vuotta.. ikuisuus?

Roses are red, Violets are blue, she’s for me, not for you, and if by any chance, you take my place, I’ll take my hand, and smash your face.

Sadness

On niin ärsyttävää ku pitää esittää ilosta koulussa.  En jaksa, mutta mun täytyy. En jaksa enää ees puhua kavereilleni mitään, pakosta vaan jotai soperran. Haluun vaan olla kotona koneella, lenkillä ja olla syömättä. Mua ei kiinnosta ku yhen ihmisen seura, mutta musta tuntuu et se ei oikein tykkää olla mun seurassa tai muuta. Ehkä se on vaan epävarma? Ehkä mä oon epävarma? Kaksi epävarmaa = ei tuu mitään. Mä haluisin mennä aina välkällä sen luo, halata sitä, antaa pusun ja pitää sitä sylissä. Entä jos se ei tykkäis siitä. Mä haluisin tietää mitä se aattelee musta, Voisko se olla enemmän ku kaveri mulle? Vai onko se haudannu sen ajatuksen jo kauas pois? Ei se tule koskaan kertomaankaan, ellen mä mene kysymään, mutta en halua häiritä sitä. Miks kaikki on niin vaikeeta..

Ennen koulussa otin hirmu annoksen ruokaa ja kaikki katto sillei :o Nykyään mua hävettäis ottaa niin paljon, että lautaset tursuaa yli. Mua hävettää syödä koulussa, koska siellä on paljon muita ja musta tuntuu et ne kattoo mua ku syön ja ajattelee et oon kauhee possu. Söin koulussa jotain tänään vaan sen takia ettei kaverit taas ihmettele miks en syö ja kadutti heti sen jälkeen. Se on niin ärsyttävää, ei kai mun oo pakko jos en haluu. Enää en kyllä syö sen takia mitä muut ajattelee, mielummin keksin jotain niitten ärsyttävään ihmettelyyn.

Haluun kuolla pois. Toivottavasti auto ajaa mun päälle ku meen lenkille.

Sä olet se

Tyhmä minä! Tyhmä, tyhmä! Miks menin syömään mitään...... Kuitenkin, tehty mikä tehty.. Joten jouduin turvautumaan vessanpöntön avuihin. Eieieieiiii. Olin niin pitkään ollu poissa tästä oksentelu touhusta:( Oli vaan pakko tällä kertaa, ahdistus kävi liian sietämättömäksi. Enkä kestäny ajatusta, että mun sisällä on kaikki ne ällötykset mitä söin. Hyi yäk, en halua ees mainita mitä söin yäkyäkyäk! En kestä itteeni. Huomenna neljän tunnun lenkki niin eiköhän se siitä.(auttaa ees vähän) Oon iha hirvee, kuvotan itteeni ja varmasti muitakin. Täytyy kohta mennä taas vessan saloihin JOS TOI YKS MENIS VAIKKA NUKKUMAAN!!! MEEEE JO nii pääsen joskus nukkumaan itekki! No ei sitten, älä mene nukkumaan, vittu... Noh kävin kuitenkin uudestaan, vaikka aika suuri riski, että se kuulis. Haluun uudestaan ja uudestaan kunnes kaikki on poissa. Kaikki.

Mua pelottaa. Oon todella onnellinen nyt kun eräs asia on paremmalla tolalla. Toisaalta haluan enemmän kuin tilanne sallii, mutta en voi vaatia sitä.  Miten joku voi tehä mut näin onnelliseks? Sellanen ihanuus, joka on särkeny mun sydämen tuhansiks palasiks, mutta silti mä vaan en pysty elämään ilman häntä. Oon kestäny jo niin paljon kaikkea ja pelkään et se tapahtuu uudestaan. Ja tiiän et menisin täysillä mukaan jos tilanne tarjoutuu. Olen aika varma, että romahdan taas. Ottaisin kuitenkin riskin, koska rakastan.

I fucking love you, you fucking lovely idiot..

En tiiä kauanko kestän enää. Tuntuu, että  jos haluun voin helposti vajota niin syävälle ku ihmine voi. Tuolla tarkoitan siis, että voin ihan hyvin laihuttaa sinne 38 kiloon tai alemmas. Oon tässä mietiskellyt monta päivää asioita ja oon älynny, että kyllä mä voin päästä vaikka kuinka alas, mutta mulla on pari tai useampiakin syitä miksi en ole sitä tehnyt. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että noi syyt ei ole enää tarpeeksi estämään. Jos haluan saavuttaa ton painon joudun uhraamaan sosiaalisen elämän, ystävät ja kaiken hauskan pidon. Olen jo tehnyt oharit eräälle ihmiselle monta kertaa johtuen siitä etten oo kerenny näkee sitä sen takia koska liikunta on vienyt melkein koko kesälomani ja en ole jaksanut välttämättä lähteä minnekkään neljän tunnin lenkin plus lihaskunnon jälkeen.

En tiiä mitä mun pitäs tehä. Haluan, mutta toisaalta en halua. Viimeksi vaaka näytti 47,4! Odotan sitä, kun vaaka näyttää 46 ja sen jälkeen 45. Musta tuntuu et se on lähempänä ku koskaan. 

Koko maailma tuntuu kaatuvan mun päälle ja kaikki kiroukset kohdistuu muhun. Tuntuu, että ystävät ei voi enää auttaa mua. Ne vaan suuttuu mulle  yks kerrallaan. Kohta oon kuitenkin yksin, kuten aina. Aina oon joutunu kulkemaan yksin. Kaverit on aina pysyny jokun aikaa, mutta onnistun kuitenkin aina menettämään kaikki. Oon näköjään yksinäinen susi.

Not lying, only denying that I feel so much better without you

En olis ikinä uskonu sanovani näin, mutta haluan kouluun. En malta oottaa, että koulu alkaa. Mikä muhun on tullu. Kaikki on vaan paremmin sillon, vaikka joutuuki ahertamaan, mutta se antaa tietyn rytmin ja helpottaa asioita. Oon ollu ihan tyhmä koko kesän ja tuhlannu sen. Oisin voinu nauttia kesästä ja tehä kaikkea kivaa. Tänään aijon olla menemättä lenkille ja syödä mitä mieli tekee. Saattaa kyllä olla et oon vaan väsyny tuskasen reissun jälkeen ja siks en jaksa välittää mistään :D Tää oli nyt vaan tällänen lyhyt kirjotus ku en jaksa olla koneella. Blah.

Ps. Ykskään postaus ei oo mitään ilman että siinä on joitan I:hin liittyvää .:DD


I feel it everyday it's all the same
It brings me down but I'm the one to blame
I've tried everything to get away
So here I go again
Chasing you down again
Why do I do this?

Over and over, over and over
I fall for you
Over and over, over and over
I try not to

It feels like everyday stays the same
It's dragging me down and I can't pull away
So here I go again
Chasing you down again
Why do I do this?

Over and over, over and over
I fall for you
Over and over, over and over
I try not to
Over and over, over and over
You make me fall for you
Over and over, over and over
You don't even try

So many thoughts that I can't get out of my head
I try to live without you, every time I do I feel dead
I know what's best for me
But I want you instead
I'll keep on wasting all my time

Monsters are seeking for revenge in my sick mind

Nyt on vähän aikaa tässä ja päätin tehä nopean ja ensimmäistä kertaa lyhyen postauksen. Sunnuntaista kaikki mennyt hyvin, kunnes eilen taas meni ahmimiseks. Olisin halunnut oksentaa, mutta en voinut, koska olin kaverilla ja en kehtaa, vaikka kuinka tuntuis pahalta. Yritin kuitenkin sitten pyöräillä mahdollisimman kovaa, että saisin paljon siitä roskastsa poltettua. On niin ärsyttävää ku jos oon jollain kaverilla aattelen et nyt mä syön ku ne näkee ni ne ei aavista mitään ja toistaalta oon sillei et en halua että  ne näkee ku syön koska se saa mut tuntemaan itteni läskis ahmatiks. Yritinkin eilen kääntyillä poispäin kaverista aina kun haukkailin jotain :D Aika tyhmää.

No tänään uudet kujeet ja en aijo masentua eilisen takia, sillä koulu kun alkaa uskon, että saan painon melko nopeasti tuonne 45kiloon! Sitä odotellessa. Tänään aattelin pitää sitten paastopäivän ja liikkua ylettömästi. Siinä ei onneks ole ongelmaa, kunhan aikaa löytyy.