I'm falling harder than I thought

Oon ihan hukassa, enkä tiiä mitä mun pitäs tehä. Mulla ei oo hajuakaan mitä mä voin tehdä millekkään. Puhuin tänään pitkästä aikaa parille mun kaverille, ja olihan se kivaa jutustella, mutta ei se auttanu mua yhtään. Ehkä kaikki muuttuu paremmaks aijan kanssa tai sitten ei. En uskalla toivoo mitään hyvää, petyn kuitenkin. Oon pettyny niin monesti ku oon aatellu et mä pääsen nousemaan tästä rotkosta johon oon vajonnu, mut sit putoon vaan pahemmin vielä syvemmälle.

Tänään oon syöny salaattia ja vähän jotai kanakastiketta ja sitten ISO FAIL eli kaks ja puol rivii suklaata, jotka meni sitten melkeinpä samantien vessasta alas. Älysin kyllä virheeni viimeisten kahen palan kohalla ja ennen ku nielasin menin sylkemään ne pois. Pystyin käymään oksentamassa, koska porukat oli käymässä jossain= ihme. Ne ei nimittäin koskaan oo missään ja se on ärsyttävää. Musta on outoo et ennen sanoin jyrkästi ei oksentamiselle, mutta nyt mua ei vois vähempää kiinnostaa muu ku se et saan tollaset turhat herkut poispoispois. Toisaalta, jos mulle tulee ihan mistä vaan ruuasta nykyään sellanen olo et haluun oksentaa niin, missä se raja sit menee. En halua oksentaa. Ja vaikka tänään sanoin itelleni et ei mun tarvii oskentaa ni silti mun jalat kävelee ku itestään vessaan. Saatan ehkä syyä vielä banaanin, jos se vaikka pysyis sisällä.

Miks lemmenjuoma ei voi olla totta. Tarviisin sitä tosi pahasti nyt. Pitää varmaan koittaa sitä Harry Potterin viimesessä osassa olevaa lemmenjuoma ohjetta :'D Miks mä ikinä kuvittelin et voisin olla pelkkä kaveri, eihän siitä tuu yhtään mitään. Miks se on niin vaikeeta. Ja miks I:n täytyy tehä siitä vielä vaikeempaa. Se varmaan tekee sen tahallaan, mut toisaalta en voi uskoo siitä et se tekis sellasta, mutta kuitenkin onhan se satuttanu mua aika paljon, joten miks ei. Muutenkin se näyttää olevan ihan ku se ois ilonen (tavallaan), eikä ero ois vaikuttanu siihen mitenkään. Et se pystyis vaan olee ihan ku mitään ei ois koskaan ollu meijän välillä.

Musta tuntuu aika usein siltä, et tuhoon kaiken mun ympäriltä. Kaikki katoo. En oo kauheesti ollu yhteyksissä mun kavereihin ainakaan koulun ulkopuolella ja noh, koulussakin vaa oon ehkä enemmän omassa pikku maailmassani. Toisaalta en ees jaksa nähä ketään. Kouluunki on tarpeeks vaikee saaha aikaseks lähtee nimimerkillä 'joka aamu myöhässä'. Tarviin lomaa. Krhm, vastahan se kesäloma oli..

I saa mut itkemään, suuttumaan, hulluks, rakastumaan, ihailemaan, sekoilemaan, hymyilemään, perhoset lentelemään vatsassa, surulliseks, sekavaks, iloseks, ahdistumaan, voimakkaaks, heikoks, hyvälle tuulelle, huonolle tuulelle, huokailemaan, epävarmaks,   tekemään itsestäni idiootin, punastumaan, hengittämään, haukkomaan henkeä...

En ois ikinä aatellukkaan ku me tavattiin, et mulla ois mitään mahollisuuksia I:n kanssa. Ihastuin siihen melkeinpä heti. Niin, kuumaa kamaa, että meinasin sulaa 8) En antanu mitään ihan parasta kuvaa ittestäni ekalla tapaamis kerralla(minä umpikännissä) Hups. On se vaan niin ihana<3 Kunpa se itekki sen tajuais. Ehkä munki pitäs tajuta jotain. Esimerkiks että oon ihan ok, ehkä.

We can't change the way we feel inside.

Get up
Come on
Why're you scared?

You'll never change what's been and gone

stop crying your heart out

 Samaa kuraa päivästä toiseen. Miks mun täytyy olla liian kiltti. En voi kuitenkaan parantaa maailmaa, vaikka haluaisin.  Miks en voi vaan antaa asioiden olla, sillä se saa mut vihaamaan itteeni. Toisaalta vihaisin itteeni vielä enemmän, jos antasin niiden olla, vaikka siitä seuraaki mulle itelleni kaikkee paskaa. Miks en voi vaan antaa olla? En pysty, en kykene, en osaa. Välitän liikaa.

 Miks en voi lopettaa välittämästä. Kaikkiha olis sit liian helppoa eli ei missään nimessä niin voi olla. Mut entäs jos se saa mut vahingoittamaan itteeni niin, mitäs järkee siinä on. No, ei mitään ei missään oo mitään järkee. En ymmärrä mun tunteista enää mitään, en osaa tehä asioille muuta kuin satuttaa itteeni. Itkeminenkään ei tunnu enää auttavan.

 Tänään söin koulussa paprikaa ja kurkkua. Oon syöny vaan kasviksia ja melonia tänään. NE ON TERVEELLISIÄ. Kysymys kuuluukin miks haluan oksentaa. En saa tehä sitä. Saan syödä! Saan syödä! Mutta kuitenkin koko ajan tälläki hetkellä välttelen ruokaa. En mene keittiöön, koska siellä on ruokaa. Mut mulla on lupa syödä! Miks siis välttelen. Mikä mua vaivaa..

Oon I:lle ku ilmaa. Se ei välitä musta enää. Oonko mä vaan vainoharhanen vai onks se oikeesti niin. Se olikin liian hyvää ollakseen totta. Pilaan kaiken ja oon epävarma itestäni. On tietyt harvat ihmiset kenen seurassa voin olla ilman pelkoa, tosin nyt niitä on yks vähemmän. Mulla ei ennen ollu ees kiusallinen olo vaikka oltas oltu sen kanssa ihan hiljaa. Joka hetki oli se millanen tahansa oli sen arvosta, mutta nyt se kaikki on poissa. I saa mut tuntemaan itteni arvottomaks sen käytöksellä. Mä kuitenkin yritin parhaani. Kiitos paljon.

Kellä kulta, sillä onni.

 Turha päivä, turhempi elämä, turhin minä. Tänään mulla on ollu koko ajan sellanen olo et millään ei oo mitään väliä, mulla ei oo mitään väliä. Oon täällä ihan turhaan. Mut täytyy poistaa, koska ei mulla tee mitään täällä. Huomenna, jos tää olo ei ala lähtemään turvaudun hetkellisesti helpottaviin keinoihin. Tosin mun ei pitäny tehä sitä enää mut ei sillä oo niin väliä enää. Jotenkin koomista et porukat tossa koneen toisella puolella kattoo telkkaria ja mä suunnittelen täs ties mitä eikä ne tiiä mitään.. Ne ei tiiä musta mitään, ei psykologista, ei mistään.

 

Haluan nukkua. Voinko vaan nukkua ikuisesti. Jos meen nyt nukkuman ja toivon ettei mun tarvis hertätä aamulla, toteutuuko se jos oikein kovasti pyydän ja anelen.

 

 En nykyään jaksa tehä yhtään mitään. En jaksa lähtee minnekkään. Koulunkäynti kärsii. Nytkin pitäs tehä läksyjä mut istun koneella. Mulle on kertyny kauheesti tekemättömiä tehtäviä. Fyysisesti jaksan vaikka juosta tunnin, pari tai enemmän, mutta henkisesti: Enjaksaenjaksaenjaksaenjaksaenjaksaenjaksaenjakaenjaksa

I shouldn't love you but I want to
I just can't turn away
I shouldn't see you but I can't move
I can't look away

And I don't know how to be fine when I'm not
'Cause I don't know how to make a feeling stop

Just so you know
This feeling's taking control of me
And I can't help it
I won't sit around, I can't let him win now
Thought you should know
I've tried my best to let go of you
But I don't want to
I just gotta say it all
Before I go
Just so you know

It's getting hard to be around you
There's so much I can't sayDo you want me to hide the feelings
And look the other way

This emptiness is killing me
And I'm wondering why I've waited so long
Looking back I realize
It was always there just never spoken
I'm waiting here...been waiting here

 

 

Everytime you hurt me I just want to kill myself

I want to dissapear

even though 

you might not know

how much you're hurting me

Syömisistä en sitten viitsi ees mainita.. liikaa, liikaa, liikaa.

Breakdown or Breakthrough?

Pelosta ja jännityksestä huolimatta kävin vastaanotolla. Tapaamisesta jäi todella positiivinen kuva ja tykkäsin olla siellä. Ensimmäistä kertaa asioista puhuminen jollekkin tuntui hyvältä. En oikein osaa selittää sitä tunnetta, mutta tuntu siltä et sitä oikeesti kiinnosti ja se ei pitäny mitään mun asioita vähäpätösinä. Käynnin jälkeen olin kuitenkin surullinen jostain syystä. Sain kuitenkin itteni kasattua jonkun aijan päästä ja pystyin olemaan melkein normaalisti ihmisten seurassa. Vähän ajan päästä tulin pirteämmäksi ja iloisemmaksi johtuen I:stä. Ku nään sen se saa mut hymyilemään vaikka se ei sanois mulle mitään.

You stole my heart
and you’re the one to blame 

and that’s why I smile
It’s been a while
since every day and everything has
felt this right
and now you’re turning all around
and suddenly you’re all I need,
The reason why I smile .

Kolun jälkeen matkalla kotiin tulin surulliseks ja rupesin tärisemään oudosti. Tuntu ku oisin saanu jonkun paniikki kohtauksen. Tuntu ku mun maailma romahtais. En ymmärrä yhtään mitään tästä päivästä

Söin terveellistä ruokaa enkä ahminut, mutta joku mun päässä sanoo et se oli liikaa.. Musta tuntu että haluan oksentaa kaiken. Olin luvannut itselleni etten syö yhdeksän jälkeen, mutta otin 1dl marjoja ja päälle vähän leseitä. Tunnen epäonnistuneeni ja oloni on ällöttävä. Niissä ei oo ees kauheesti kaloreita, ja ne on terveellisiä. Mitä ihmettä mun päässä liikkuu luulin jo et kaikki menis paremmin.

Huomenna aijon paastota! Toivottavasti onnistun.

Please, make me dissapear

Aamulla mulla oli vähän toivoa, siitä et tää päivä voisikin olla ihan ok. Toisin kuitenkin kävi(ylläri sinänsä) Olin taas koko päivän siinä mielentilassa et kohta täytyy hakee lasi jostain ja murskata se käteeni. Lenkillä (joka kesti yli kolme tuntia) toivoin lakkaamatta et mulla olis ollu se lasi siinä ja voisin vuotaa kuiviin. Lenkillä tulee ajateltua kaikkee ja mietin usein, mitä eri tapoja on kuolla. Aika usein mulle tulee mieleen et jäisin vaan seuraavan auton alle joka tulee eteen.

Kauankohan jaksan tätä. Yritän aina näyttää mahdollisimman iloiselta, ettei kukaan kysele mitään. En halua et kukaan saa enää tietää. Tosin aina en pysty peittämään sitä ettei kaikki oo hyvin. Ole hiljaa oot erinomaisessa kunnossa. Välillä katoan omiin ajatuksiini ja katson tyhjään ja monesti oon meinannu ruveta itkemään kaikkien eessä. Onneks oon saanu kyynelet pysymään poissa. Haluan naamarin, jossa hymyilen eikä kukaan näkis mitä sen alla on.  Onneksi kukaan ei kyseenalaista jos sanon 'Oon vaan väsyny' se menee helposti läpi.

Voisinkohan olla koulussa tollanen päässä? Ei taida onnistua..

Huomenna mulla on ekaa kertaa elämässäni käynti psykologilla. Pelottaa, hävettää ja kaduttaa. En ees tiiä minkä takia meen sinne. Oon ihan kunnossa. Ei mulla oo mitään ongelmaa. Ehei. Ja vaikka ois, en ansaitse käydä siellä. Taisin olla sekasin sillä hetkellä ku sinne lupauduin menemään.

 

Aamun 'toivonpilkahdus' saattoi myös johtua siitä, että paino oli laskenut vähäsen, vaikka musta tuntu et oisin syöny ihan liikaa edeltävänä päivänä. Olin kyllä käyny piiiitkällä lenkillä ja tehny tunnin lihaskunnon. Täytyy sanoo et olin ylpee ittestäni sen jälkeen. Nyt tuntuu et sekään ei tee mua iloseks.

Sydämeni palaa

miksi sytytit sen

jos et halua sen palavan sinulle

Why am I doing this?

Tässä ei oo mitään järkee. Miks mä haluan painaa just 45? tai 43? Mitä vikaa 47ssa on. Ja mitä väliä sillä painolla on. Tiiän et en oo läski, mut miks musta tuntuu siltä. En hyödy tästä yhtään mitään. Haluan vaan kadota, haluan pois. Voisinpa vaan lopettaa tän ku seinään, mut ei se niin vaan onnistu. Oiski helppoo vaan olla sillei et nyt saan syödä ja ottaa sitä mitä mieli tekee ilman omantunnon tuskia. Ääni mun päässä sanoo et oon laiskaläskihirveeällötys ja uskon sitä sokeesti ilman epäilystä että se valehtelis mulle. En saa syödä, koska oon huonoepäonnistuja.

Päätin yksi päivä ruveta tekemään ruokapäiväkirjaa. Noh, heti samana päivänä sain sellasen ahmimis kohtauksen, että päätin suosiolla olla tekemättä sitä. Surkimus. Tuntuu kauhealta lukea mitä on syöny. Kirjotin siis sellaseen joskus ylä-asteella saatuun kalenteriin ja huomasin et seuraavalla sivulla oli noin neljän vuoden takainen ''laihdutus suunnitelma'' Siinä luki et millon saan syödä ja mitä teen missäkin välissä. Tää laihduttaminen ei näköjään oo mikään uus juttu. Jostain syystä kuitenkin lopetin laihdutuksen ja lihoin takaisin. Tuossa keväällä rupesin vertailemaan itseäni muihin ja huomasin että olen läskein kaikista(ainakin omasta mielestäni) Halusin olla yhtä kaunis ja laiha. Halusin et oon täydellinen I:n mielestä.  Musta I on täydellinen. Ei ihmekkään et erottiin.

Eilen yöllä kun tulin kotiin kännissä tiesin, että menisin heti ekana jääkaapille. Siinä tuli sitten syötyä pitsaa ja jäätelöö. Tällä kertaa en kuitenkaan ahminut kuin hullu vaan otin melko maltillisesti, mutta liikaa kuitenkin. Oksentaessani päässäni joku sanoi ''Sun kuuluu tehä näin, tää on oikein, jatka!'' Saatuani kaikki ulos menin takaisin jääkaapille ja ajattelin että jos nyt syön ja oksennan kaikki minkä voin, niin huomenna ei tule kiusausta. Laittaessani palan pitsaa suuhuni sain kuitenkin paremman idean pureskella ja sylkeä ruuat. Ajattelin et sehän on hyvä idea. Tuntu samalta ku söis iha normaalisti, vaikkei nielasiskaan ruokaa. Tunsin olevani jotenkin älykäs ja että olin voittanu jotain. Kaikki muut oli menny nukkumaan joten sain syljettyä ruuat helposti suoraan vessanpönttöön.

Nyt mun päässä joku ääni sanoo et saisin mukamas syödä, mutta mun ei tee oikeestaan mieli ja en halua. Maha murisee, mutta se menee ohi. Söin yöllä joten en saa syödä tänään(vaikka ne tulikin samantien ulos) Haluan että huomenna vaaka näyttää alle 47! Toivon kovasti etten murru nyt. Pitää hiljentää nuo äänet, jotka yrittää keksiä tekosyitä et voisin syödä. Sillä vaikka ottaisin vaan porkkanan pelkään ottavani toisen ja vielä toisen sitten siirrynkin jo muihin ruokiin enkä pysty lopettamaan.

 

If you’re not mine, can you at least not be anyone elses?

Syksy tulee ja sen mukana masennus. Aamuisin en millään jaksais nousta ylös sängystä ja lähteä kouluun. En jaksa puhua kellekkään, mutta jos näytän surulliselta enkä puhu, kaikki kyselee ja blablabla en jaksa vastata niitten kysymyksiin KOSKA SE EI AUTA MITÄÄN vaikka kertosin niille koko elämän tarinan miten kauhee ällöttävä ihminen oon ja miten mun elämä on täyttä paskaa. Ne vaan tokasis siihen et ''Kyllä, se siitä''. En haluu kuulla sitä. Se on valetta, ei niin tuu koskaan tapahtuu. Everything will not be alright.

Oon koko viikon saanu itteni nukutettua uneen itkemällä. Täytyy varoo, ettei porukat kuule. Ne ei saa myöskään kuulla mun toisesta harrastuksesta, johon kului tänään puoli tuntia vessassa. Laitoin musiikin huoneessani kovalle ja myös vessassa suihkun päälle. Toivon mukaan ne ei kuullu mitään. No kai ne ois sanonu jotai jos ois kuullu. Mun täytyy nyt kuitenkin päästä eroon tästä harrastuksesta. Sen jälkeen tulee ehkä hyvä olo, mutta se on kauheeta enkä halua muutenkaan jatkaa sitä.

Musta on outoo et vaikka tiedostankin tän kaiken vammaamisen syömisen kanssa ja et oksentelu ei todellakaan ole ok, niin musta tuntuu et mulla ei oo mitään ongelmaa, musta tuntuu et tän kuuluu mennä näin. Miks mä ajattelen näin? En ymmärrä yhtään mitään mun ajatuksista ja toivoisin et mun ei tarvis ajatella mitään. Ajattelu sattuu, en jaksa ajatella, haluun vaan maata sängyllä ja olla ajattelematta mitään, kuunnella musiikkia taustalla. Sitä oon tehnykki, mutta kumpa voisin jäähä siihen iäks, tai ainakin niin kauaks aikaa et kaikki korjaantuu. Kuinka kauan siihen sitten meneekään. Kuukausi..kaks..vuosi..kolme vuotta.. ikuisuus?

Roses are red, Violets are blue, she’s for me, not for you, and if by any chance, you take my place, I’ll take my hand, and smash your face.

Sadness

On niin ärsyttävää ku pitää esittää ilosta koulussa.  En jaksa, mutta mun täytyy. En jaksa enää ees puhua kavereilleni mitään, pakosta vaan jotai soperran. Haluun vaan olla kotona koneella, lenkillä ja olla syömättä. Mua ei kiinnosta ku yhen ihmisen seura, mutta musta tuntuu et se ei oikein tykkää olla mun seurassa tai muuta. Ehkä se on vaan epävarma? Ehkä mä oon epävarma? Kaksi epävarmaa = ei tuu mitään. Mä haluisin mennä aina välkällä sen luo, halata sitä, antaa pusun ja pitää sitä sylissä. Entä jos se ei tykkäis siitä. Mä haluisin tietää mitä se aattelee musta, Voisko se olla enemmän ku kaveri mulle? Vai onko se haudannu sen ajatuksen jo kauas pois? Ei se tule koskaan kertomaankaan, ellen mä mene kysymään, mutta en halua häiritä sitä. Miks kaikki on niin vaikeeta..

Ennen koulussa otin hirmu annoksen ruokaa ja kaikki katto sillei :o Nykyään mua hävettäis ottaa niin paljon, että lautaset tursuaa yli. Mua hävettää syödä koulussa, koska siellä on paljon muita ja musta tuntuu et ne kattoo mua ku syön ja ajattelee et oon kauhee possu. Söin koulussa jotain tänään vaan sen takia ettei kaverit taas ihmettele miks en syö ja kadutti heti sen jälkeen. Se on niin ärsyttävää, ei kai mun oo pakko jos en haluu. Enää en kyllä syö sen takia mitä muut ajattelee, mielummin keksin jotain niitten ärsyttävään ihmettelyyn.

Haluun kuolla pois. Toivottavasti auto ajaa mun päälle ku meen lenkille.

Sä olet se

Tyhmä minä! Tyhmä, tyhmä! Miks menin syömään mitään...... Kuitenkin, tehty mikä tehty.. Joten jouduin turvautumaan vessanpöntön avuihin. Eieieieiiii. Olin niin pitkään ollu poissa tästä oksentelu touhusta:( Oli vaan pakko tällä kertaa, ahdistus kävi liian sietämättömäksi. Enkä kestäny ajatusta, että mun sisällä on kaikki ne ällötykset mitä söin. Hyi yäk, en halua ees mainita mitä söin yäkyäkyäk! En kestä itteeni. Huomenna neljän tunnun lenkki niin eiköhän se siitä.(auttaa ees vähän) Oon iha hirvee, kuvotan itteeni ja varmasti muitakin. Täytyy kohta mennä taas vessan saloihin JOS TOI YKS MENIS VAIKKA NUKKUMAAN!!! MEEEE JO nii pääsen joskus nukkumaan itekki! No ei sitten, älä mene nukkumaan, vittu... Noh kävin kuitenkin uudestaan, vaikka aika suuri riski, että se kuulis. Haluun uudestaan ja uudestaan kunnes kaikki on poissa. Kaikki.

Mua pelottaa. Oon todella onnellinen nyt kun eräs asia on paremmalla tolalla. Toisaalta haluan enemmän kuin tilanne sallii, mutta en voi vaatia sitä.  Miten joku voi tehä mut näin onnelliseks? Sellanen ihanuus, joka on särkeny mun sydämen tuhansiks palasiks, mutta silti mä vaan en pysty elämään ilman häntä. Oon kestäny jo niin paljon kaikkea ja pelkään et se tapahtuu uudestaan. Ja tiiän et menisin täysillä mukaan jos tilanne tarjoutuu. Olen aika varma, että romahdan taas. Ottaisin kuitenkin riskin, koska rakastan.

I fucking love you, you fucking lovely idiot..

En tiiä kauanko kestän enää. Tuntuu, että  jos haluun voin helposti vajota niin syävälle ku ihmine voi. Tuolla tarkoitan siis, että voin ihan hyvin laihuttaa sinne 38 kiloon tai alemmas. Oon tässä mietiskellyt monta päivää asioita ja oon älynny, että kyllä mä voin päästä vaikka kuinka alas, mutta mulla on pari tai useampiakin syitä miksi en ole sitä tehnyt. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että noi syyt ei ole enää tarpeeksi estämään. Jos haluan saavuttaa ton painon joudun uhraamaan sosiaalisen elämän, ystävät ja kaiken hauskan pidon. Olen jo tehnyt oharit eräälle ihmiselle monta kertaa johtuen siitä etten oo kerenny näkee sitä sen takia koska liikunta on vienyt melkein koko kesälomani ja en ole jaksanut välttämättä lähteä minnekkään neljän tunnin lenkin plus lihaskunnon jälkeen.

En tiiä mitä mun pitäs tehä. Haluan, mutta toisaalta en halua. Viimeksi vaaka näytti 47,4! Odotan sitä, kun vaaka näyttää 46 ja sen jälkeen 45. Musta tuntuu et se on lähempänä ku koskaan. 

Koko maailma tuntuu kaatuvan mun päälle ja kaikki kiroukset kohdistuu muhun. Tuntuu, että ystävät ei voi enää auttaa mua. Ne vaan suuttuu mulle  yks kerrallaan. Kohta oon kuitenkin yksin, kuten aina. Aina oon joutunu kulkemaan yksin. Kaverit on aina pysyny jokun aikaa, mutta onnistun kuitenkin aina menettämään kaikki. Oon näköjään yksinäinen susi.

Not lying, only denying that I feel so much better without you

En olis ikinä uskonu sanovani näin, mutta haluan kouluun. En malta oottaa, että koulu alkaa. Mikä muhun on tullu. Kaikki on vaan paremmin sillon, vaikka joutuuki ahertamaan, mutta se antaa tietyn rytmin ja helpottaa asioita. Oon ollu ihan tyhmä koko kesän ja tuhlannu sen. Oisin voinu nauttia kesästä ja tehä kaikkea kivaa. Tänään aijon olla menemättä lenkille ja syödä mitä mieli tekee. Saattaa kyllä olla et oon vaan väsyny tuskasen reissun jälkeen ja siks en jaksa välittää mistään :D Tää oli nyt vaan tällänen lyhyt kirjotus ku en jaksa olla koneella. Blah.

Ps. Ykskään postaus ei oo mitään ilman että siinä on joitan I:hin liittyvää .:DD


I feel it everyday it's all the same
It brings me down but I'm the one to blame
I've tried everything to get away
So here I go again
Chasing you down again
Why do I do this?

Over and over, over and over
I fall for you
Over and over, over and over
I try not to

It feels like everyday stays the same
It's dragging me down and I can't pull away
So here I go again
Chasing you down again
Why do I do this?

Over and over, over and over
I fall for you
Over and over, over and over
I try not to
Over and over, over and over
You make me fall for you
Over and over, over and over
You don't even try

So many thoughts that I can't get out of my head
I try to live without you, every time I do I feel dead
I know what's best for me
But I want you instead
I'll keep on wasting all my time

Monsters are seeking for revenge in my sick mind

Nyt on vähän aikaa tässä ja päätin tehä nopean ja ensimmäistä kertaa lyhyen postauksen. Sunnuntaista kaikki mennyt hyvin, kunnes eilen taas meni ahmimiseks. Olisin halunnut oksentaa, mutta en voinut, koska olin kaverilla ja en kehtaa, vaikka kuinka tuntuis pahalta. Yritin kuitenkin sitten pyöräillä mahdollisimman kovaa, että saisin paljon siitä roskastsa poltettua. On niin ärsyttävää ku jos oon jollain kaverilla aattelen et nyt mä syön ku ne näkee ni ne ei aavista mitään ja toistaalta oon sillei et en halua että  ne näkee ku syön koska se saa mut tuntemaan itteni läskis ahmatiks. Yritinkin eilen kääntyillä poispäin kaverista aina kun haukkailin jotain :D Aika tyhmää.

No tänään uudet kujeet ja en aijo masentua eilisen takia, sillä koulu kun alkaa uskon, että saan painon melko nopeasti tuonne 45kiloon! Sitä odotellessa. Tänään aattelin pitää sitten paastopäivän ja liikkua ylettömästi. Siinä ei onneks ole ongelmaa, kunhan aikaa löytyy.